Askel eteenpäin

Minulla oli unelma monta vuotta sitten, unelmani oli kehittyä ratsastajana ja oppia paremmaksi ratsastajaksi.

Ajattelin tilaisuuteni tulleen melkein 8 vuotta sitten, kun jouduin lopettamaan ensimmäisen hevoseni Enskan. Enska oli ex-ravuri, lv. Se opetti minulle paljon, mutta tiesin, etten sen kanssa voisi päästä määrättyä pidemmälle. Se oli kiva perushevonen, jonka kanssa oli kiva puskailla ja puuhata.

Sitten minulle tuli Jelle. Aloitin ahkerasti käymään tunneilla ja valmennuksissa 1-2krt viikossa. Mutta jotain tapahtui. Jellellä meni tapaturmaisesti kummastakin etujalasta hankositeet niin pahasti, että eläinlääkäri suositteli lopetusta.
Jälkeenpäin, monen vuoden kuntouksen jälkeen, olisin varmasti päässyt helpommalla jos olisin tehnyt lopetuspäätöksen, mutten halunnut antaa periksi. Onneksi en antanut, koska kaikesta huolimatta, myös Jelle opetti minulle vuosien aikana paljon.

Kuntoutus vei vuosien lisäksi paljon voimia, aikaa ja rahaa. Mutta vihdoin Jelle oli kunnossa. Ehkä vuosien tauon jälkeen pääsisin taas valmentautumaan ja otan hävitettyjä vuosia kiinni!?

Jelle kuitenkin sairastui shiveringiin, hermostonrappeuma sairauteen, joka lopulta oli syy, miksi jouduin Jellestä luopumaan. Kova pala, mutta toisaalta myös uusi mahdollisuus.

Kun löysin Tiikerin, tein päätöksen, että nyt toteutan unelmani! Jos en muuta, niin ainakin yritän korjata virheistuntaani.

Minulla on aina ollut vaikeuksia jalkojen kanssa, jotka ovat väärässä asennossa ja paikassa, kantapääkin tuppaa nousemaan. Osa syy varmasti löytyy viallisesta polvesta, mutta Jellen kanssa, hevosen rakenne ei ainakaan helpottanut virheasentoani, vuosien tunneilla käymättömyydestä nyt puhumattakaan.

kuva Veera Schütt

kuva Veera Schütt

Jalkojen lisäksi, kaatumisista ja meinaamisista johtuen, tiukka etukeno on vahvana minussa, eikä toki huono talvi ja liukkaat pohjat ole ainakaan helpottaneet asiaa!

Myös muita sanomisia kyllä löytyy ratsastuksestani, mutta nuo ovat ne isoimmat ja häiritsevimmät, jotka ovat viilauslistalla!

Ensimmäisestä päivästä alkaen, kun Tiikerin selkään Suomessa istahdin, olen yrittänyt hokea itselleni "kantapäät alas", muistaesssani myös " selkä suoraksi".

Hiljalleen jotain on alkanut tapahtumaankin, vaikka huonosta tuurista ja vielä huonommasta talvesta johtuen, viimeisen 4kk aikana ratsastuskerrat ovat todella harvassa.

Kantapäät pysyvät alhaalla edes hieman kauemmin, ainakin käynnissä ja ravissa. Ryhtikin löytyy ainakin silloin tällöin!

kuvat Veera Schütt

Ja jottei kehitys jää vain itseen, on myös hevosessa huomattavissa eroa, että sekin on oppinut jotain uutta: se osaa käyttää ja kantaa itseään, ollen kuolain tuntumalla rehellisesti! Selkää käytetään ja takapää työntää. Mikä mahtava fiilis!

On ihanaa huomata, kuinka pääsee kehittymään, edes hieman! Sen ei tarvitse olla iso juttu, myös pienet asiat kantavat eteenpäin ja muistuttavat, että unelmista tulee pitää kiinni ja täytyy tavoitella asioita, jotka tekevät onnelliseksi!

Hyvä ratsastustaitohan tekee minut, mutta myös Tiikerin onnelliseksi, kun opin ratsastamaan sitä kuten kuuluukin!