...entä jos?

Jos olisin parempi ratsastaja, mihin asti minulla ois mahdollisuudet päästä? Jos haluan pärjätä, riittääkö siihen nykyinen hevonen vai olisiko sitä pitänyt vihdoin kuunnella muita ja ostaa valmis kisahevonen?

Jos olisin ostanut valmiin hevosen, olisiko sekään taattua, että pääsisin etenemään?
Mitä pitää tehdä, että pärjää, jos ei ole luonnonlahjakkuus?

10.5.2017 kuva Veera Schütt

En varmasti ole ainut joka miettii joskus tällaisia asioita.

Itse olen miettinyt viime aikoina paljonkin, että onko unelmani hukkaan heitettyjä jo valmiiksi, koska jopa Ceen radat menee pieleen kerta toisensa jälkeen.

Kotona ja valmennuksissa kaikki sujuu, mutta kisoissa on ongelma; se vasen laukka, jonka takia kaatuu moni asia.

Hevonen on mennyt pienessä ajassa eteenpäin, joskin viime aikoina on tuntunut, että olemme jämähtäneet paikoillemme. Emme suinkaan hevosen takia, vaan oman osaamiseni vuoksi.

En ole koulupuolella osaava ja liian pitkä tauko esteissä aiheuttaa rimakauhua.

Haikeudella katselen muiden estekuvia ja mietin kuinka kukaan uskaltaa hypätä 80cm tai jopa enemmän? Kuinka kukaan uskaltaa hypätä maastossa ja laukata niin paljon kun hevonen pääsee?

Tai kuinka kukaan saa hevosensa kulkemaan kouluradalla niin kauniisti ja tasaisesti kuin monet ystävänikin?

Pistän oman osaamattomuuteni kokemattomuuden piikkiin.
Mutta kuinka voi olla kokematon kun on ratsastanut 16 vuotta?

10.5.2017 kuva Veera Schütt

Niin.. olen viime päivinä miettinyt kovasti, että olisinko parempi ratsastaja, jos olisin ollut aktiivisempi viimeisin 10 vuoden aikana?

Ensimmäiset noin kolme vuotta ratsastin 1krt/vkoon ponitunneilla.
Hetken ratsastin 2krt/vkoon siten että tunti poneilla ja tunti hevostunneilla.

Lopulta siirryin vain hevostunneille ja kerta viikkoon ratsastus jatkui sielä.

5v ratsastusta takana ja ostin ekan hevoseni eli Enskan. Ravuri suoraan radoilta, mutta ymmärsi mikä on satula ja että se kuuluu selkään, siinä kaikki.

Enskan loppuaikana kävin kerran ratsastuskoulun hevosella valmennuksessa, mutta muuten ratsastelin liki 3 vuotta vain omalla pitkin puskia.

Sitten tuli Jelle, jonka kanssa oli haave valmentautua ja kilpailla. Reilun vuoden ehdimme sitä tehdäkin, ekan puoli vuotta jopa aika ahkerasti. Sinä aikana edistyimmekin valtavasti.

Sitten meni jalat ja kaikki muut ongelmat alkoivat ja tunneilla käyminen jäi.
Kävin seuraavan noin 5v aikana vain muutamilla tunneilla ja valmennuksissa.

10.5.2017 kuva Veera Schütt

Näillä lähtökohdilla mietin, miksen osaa ratsastaa? Ei ihminen osaakaan, jos ei käy tunneilla. Tai jos on luonnonlahjakkuus, mutta minä en ole, tarvitaan valvovia silmiä ja neuvoja. Muuten ratsastus muuttuu ratsasteluksi ja oppiminen jää.

Seuraavana mietinkin, että jos nyt käyn säännöllisesti vielä valmentautumassa, voiko minusta vielä tulla hyvä? Vai loppuuko osaaminen ja ennen kaikkea rohkeus kesken?
Uskallanko vielä joskus hypätä kisoissa edes 70cm, saati ekaa 80cm rataani kisoissa?

Saanko vietyä hevostani eteenpäin, samalla itsekin oppien? Vai tyssääkö unelmani kerta toisensa jälkeen liian raakoihin hevosiin ja liian suuriin unelmiin?