Me vaan möllötellään!

Kun saikkuilut veenyy ja vanuu, on mukavaa tehdä hevosen kanssa enemmän sellaista, mitä ei ehkä muuten tee. Tai meidän tapauksessamme, teemme, mutta nyt voimme tehdä enemmän!

18.10.2016 kuva Veera Schütt

 

 

Oli se sitten maastakäsin espanjalaisenkäynnin muistuttelua mieleen, juoksutusta liinassa tai irtona, irtona hyppäämistä tai vaikkapa ajolenkille lähtö.

Vaikka saikun syyt painavat takaraivossa ja olisi kova hinku treenaamaan kunnolla, on toisaalta rentouttavaa kun puuhailla. Etenkin ajolenkkeihin olen nyt koittanut panostaa.

Edellisen hevoseni kohdalla unelmiin siitä, kuinka opetamme sen ajolle, kävisimme mieheni kanssa ajamassa ja joskus kun olisin raskaana, voisin hevosta kuitenkin ajaa.

Opetimme Jellen kyllä ajolle ja hyvin sekin sujui, niin kauan kuin sattui vahinko, yksi isompi vahinko, meistä ja hevosesta riippumattomista syistä. Siihen jäi ajot sen hevosen kanssa.

Onneksi Tiikerin kanssa alusta asti ajohommat ovat sujuneet todella hyvin! On mukavaa vaihtelua itselle ja hevoselle kun pääsee välillä kärryttelemään, niin mielen kuin lihaksistonkin vuoksi :D Ennen kaikkea ihanaa on, että voin ottaa tyttäremme mukaan ja hän jopa nautti kärryttelystä todella paljon! Vihdoinkin äiti-tytär laatuaikaa tallilla ajan kanssa!

En tiedä kumman päälle tämä vaihteleva tekeminen on parempi juttu, minulle vai Tiikerille, mutta silti joskus tuntuu, ettei aika edes riitä kaikkeen kun täytyy treenata tätä, Tota ja tuota ja vähän ehkä tätäkin vielä. Nytkin on listalla espanjalaisenkäynnin palautus mieleen maasta ja selästä, ratsastushommissa eteneminen koulussa, mutta myös esteiden alkeet, ajohomniakin pitäis tehdä ja valjakkokin kuulostaisi kivalta! Sitten ois matkaratsastukseen treenaaminen, mut eikös ton kestävyyden/pitkät matkat ja ajohonmat vois yhdistellä niin pääsis vähemmällä!? :D Lihaksiakin täytyis saada takaisin, joten kaiken maailman mäkiperuuttelut ja venyniset vanumisineen on listalla kans.
Mun to do -lista on selvästi hukassa, tai sit se on vain liian pitkä, koska en edes muista mitä kaikkea mä Oon jo suunnitellut.

Hyvähän se on suunnitelmia ja unelmia olla, vaikka nyt iso ja ainut toive onkin, että vain selätettäisiin nämä huolet ja murheet, että Tiikeri olisi taas terve. Ennen sitä, haaveet on haaveita ja Me vaan pönttöillään yhdessä <3

Huono hevosenomistaja

Aina joskus tulee hetkiä, että miettii kerran jos toisenkin kannattaisiko hevosta edes omistaa, mitä on tehnyt väärin tai ehkäpä jättänyt tekemättä?

Yleensä näille tunteille on syynsä ja minulla syy on sairasteleva hevonen, tai "sairasteleva" hevonen, se taitaa riippua siitä kuka sen määrittelee ja miten?

Eräs kaveri, jonka kanssa en ole enää tekemisissä, sanoi minulle joskus suuttuessaan, että minulla ei ole varaa sanoa mitään, koska hajotan koko ajan hevoseni.
Noh, toki en voinut edellisen hevoseni sairauksille mitään, yritin ehkä enemmän kuin olisi pitänyt, jotta olisin saanut hevosen kuntoon. Ja tapaturmien aikaan, kun edellisellä hevosella meni hankositeet kummastakin etujalasta, jännetupen seinämä repesi, jänne repesi tai kun kengitysnaula oli joutunut kavioon, en ollut edes paikalla, mutta nyt kun uudella hevosellakin on vaivaa vaivan perään: mahaongelmaa, jonka suhteen minun tulisi muistaa, että hevonen vasta 3kk sitten tuli toisesta maasta, matka oli pitkä ja kaikki muuttui, siis ihan kaikki. Kaiketi siinä kuka tahansa voisi reagoida miten vain!? Sitten tulehdus selässä, joka aiheutti kudosvauriota ja nyt viimeisenä takajalkojen turvotus. Vaikuttanee impparilta, mutta silti se(kin) pysäytti miettimään..

Onko minussa sittenkin vikaa? Teenkö jotain tietämättäni väärin? Onko tämä syytäni? Mitä voisin tehdä toisin?

Luulen, että moni muukin hevosenomistaja painii näiden kysymysten ja itsesyytösten kanssa, en varmasti ole ainut. Mutta mitä muutakaan voisimme kun ystäväämme sattuu, emmekä ehkä voi tai osaa tehdä mitään muuta kuin antaa aikaa ja yrittää.

Olen yrittänyt nauttia hevosesta nyt muilla tapaa kun ratsastaen, toki se ei muuttanut paljoa, koska viikoittain teen hevosen kanssa paljon muutakin kuin ratsastan, mutta kyllähän huoli ja murhe varjostaa mukana: teenkö nyt oikein? Voiko tänä pahentaa tilannetta? Mitä jos...

Eipä tämä elämä tai tilanne murehtimalla ja jossittelemalla parane ja tässä suhteessa tämä malttamattomuus on huono juttu: tahtoisin nähdä mahan suhteen muutoksia parempaan heti, just nyt, vaikkei ne muutokset hetkessä tapahdu. Ja jos on edellistä hevosta kuntouttanut ja hoitanut noin 6 vuotta seitsemästä, ei ehkä heti uskoisi kuinka malttamaton olenkaan. Ehkä malttamattoman minusta onkin tehnyt se, että nyt ajattelin hevosen omistamisen olevan helppoa ja autuasta, ilman yhtään vastoinkäymisiä. Ei se taida ihan niin toimialaan?
Mutta toivossa hän on hyvä elää, eikö?

Hengähdyshetki

Ekat kisat tuli ja meni, ilman meitä.

Ei alku kauheasti naurattanut, kun emme päässeet edes kisapaikalla reilu viikko sitten, kun tallille päästyäni hevosen selässä oli suuri paise juuri satulan kohdalla. Se oli niin kipeä, että hevonen juoksi liki karkuun jos yritit koskeakaan.

Noh, kisat peruttiin meidän osaltamme ja parantelin selkää, se oli jo parempi ja muutamana päivänä kävin selässä. Viime La piti lähteä valmennukseen, mutta tallille päästyäni emme sitten lähteneetkään, koska yhden ison patin sijasta oli kaksi ja puoli isoa pattia, myöhemmin ilmestyi vielä "ihottumaa".

Soitin päivystävän ell paikalle, ihan jo siksi, että patit olivat selkärangan kohdalla. Todella tulehtuneet ja kuuri saatiin.

Nyt sitten hengähdetään, ihan kaikesta, ainakin melkein..  Nyt ei tehdä mitään tavoitteellisesti, nyt vain tehdään, koska täysin sairaslomalle ei tarvinnut jäädä, kunhan ei selkään mene.

Nyt on reenailtiin espanjalaistakäyntiä maastakäsin, liinan päässä työskentelyä, ensimmäinen sarjaestekin tempaistiin irtona ja kärrytreeniä tehty tallitiellä ees taas pariin kertaan nyt kun Tiikeriä on ajolle opetettu.

Nollaus ilman tavoitteita tekee ihan hyvää, itsellekin, kun mielessä on miljoona ja kaksi asiaa.

Sitä pitäisi vain ottaa aina tilaisuus ja tehdä asioita mitä ei muuten tekisi hevosen kanssa, mitta Toisaalta, näitä asioita tehdään muutenkin, niin tämä taitaa erota normaalista vain siten, etten käy selässä :)

Nyt hengähdetään hetki ja sitten taas kovat treenit päälle ja jos meille suotaisiin ne ekat kisatkin!

Pienikin asia voi olla iso harmitus

Eilen piti olla meidän ekat koulukisat,
harrastemestaruudet, mutta niinkuin
ei aiempinakaan vuosina, niin ei nytkään
ollut tervettä hevosta alla.

Kyllä kuulkaa harmittaa niin, että parit
itkutkin jo tirautin.

Eilen piti tosiaan noutaa hevonen kyytiin ja
suunnata kisoihin. Tallille päästäni huomasin, että hevosella patti selässä.
Heti iski harmitus, jahas, ei taida aito startataan tänään kisapaikalla, eikä se sitten startannutkaan.

Tiikerillä oli siis kämmeneni kokoinen patti selässä josta tuli märkää. Arka kun mikä ja kriittisesti satulan alla. Perjantaina ei ollut merkkiäkään tuollaisesta ja lauantain sai huilia kisoja ajatellen.

Nyt on sitten putsattu ja rasvailtu selkää.

Jos kyseessä olisi ollut minä tahansa muu kisa, kun nuo mestaruuskisat, ei olisi harmittanut näin paljoa, mutta minkäs teet :/

Nyt odotellaan, että mitä ell sanoo parista joko etänä tai paikan päällä.

Se on onneksi pienentynyt, mutta saa nähdä jääkö valkkuilua viikonlopulta väliin nyt tämän vuoksi.

Nyt onkin sitten aikaa kaivaa espanjalainen käynti Tiikerin mielensopukoista :) Tänään jo hieman aloitettiin treenejä :)