Tai niinhän sitä aina sanotaan, mutta joskus reenaamattomuudesta voi olla iloakin, eikä jännitys onnistu pilaamaan ainakaan ihan kaikkea!
Meidän oli tarkoitus kaverin kanssa mennä kimpassa kisoihin. Aamulla pähkäilimme liki tunnin, lähdemmekö vaiko ei, koska talvi yllätti!
Kisajärjestäjä ilmoitti, että kisat maneesissa, verkka ulkona.
Vitsailin että ainahan voin verkata ekan radan ja startata vasta seuraavan jos kelien vuoksi tiukille menee.
Päätimme kuitenkin lähteä reissuun, meni syteen tai saveen!
Noh, matkalla oli paljon muuttuvia tekijöitä ja olimme pahasti aikataulusta jäljessä ja tiesimme, että kelin vuoksi perumisia oli jonkin verran tullut.
Pääsimme perille ja kaveri kipaisi maksamaan, että saan Tiikerin kuntoon. Hevonen varustettuna kiiruhdun maneesin päätyyn, josta radalle mennään, sielä juuri aloitettiin rata.
Kerroin nimeni ja kysäisin, että montako on vielä ennen minua, ajatuksena että paljonko ehdin verkkailemaan.
Sain vastauksen "olet seuraava".
Voi hiisi! Meinasi iskeä paniikki, koska kävelimme suoraan autosta ja pitäisi startata!
Nopea kurvaus kentälle, laukan nosto kumpaankin suuntaan sekä pääty-ympyrä ravissa, jotta tiedän hieman mitä on tiedossa.
Ja eikun radalle!
Yllätyksekseni olin erittäin rauhallinen ja tyyni, siis kaikkea muuta mitä yleensä! Rauhallisuudrn ansiosta tein hyviä teitä ja minulla oli selvästi enemmän aikaa suorittaa radalla mitä yleensä. Ihan loistava fiilis!
Tiikeri toimi kivasti ja itsekään en hullummin!
Been rataa jouduimmekin odottelemaan ja johan alkoi rauhattomuus ja kiire tuntua!
Been rata oli myös ihan näpsäkkä;
Perus vasemman noston väärä laukka, jonka kerrankin sain korjattua, ainut joka jöi harmittamaan, oli pysähdys, josta tiikeri ei suostunut eteenpäin vaan alkoi peruuttelemaan kun katseli jotain pitkällä sivulla.
Ensimmäistä kertaa olen todella tyytyväinen rataan, etenkin Ceehen!
C E.B.Special 68,10% sijoituksella 3/16 ja
B K.N.Special 61,20% sijoituksella 4/12, harmikseni jäin kolmannesta sijasta vain 1,5pistettä eli 0,6%!!
Beessä oma ratsastukseni huononi jännityksen vuoksi ja se näkyi!
Mutta tämä been rata oli ensimmäinen yli 60%, hieman jöi etenkin pysähdyksen ongelmat harmittamaan, mutta en silti valita, oltiin ihan Super hyviä tänään ja toivon, että löydän vielä jostain tuon ensimmäisen radan rentouden ja rauhallisuuden toistekin! <3
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
torstai 27. huhtikuuta 2017
Hullu vai vainoharhainen?
Niin, siinäpä vasta pulma, mutta kumpikaan titteli ei taida olla se toivottu?
Kun omistaa hevosen niistä rahan rippeistään, jotka saa joka kuukausi aina juuri ja juuri riivittyä jostain kasaan, on se olemassa oleva hevonen ja sen terveys vieläkin tärkeämpää. Ei vain mielenterveyden, vain myös lompakon vuoksi.
Varmasti jokainen hevosen omistaja käy hevostaan läpi, jotta huomaa, mikäli jossain on jotain mitä ei pitäisi. Oli se sitten haava, nestettä jaloissa tai jotain muuta.
Jos hevosessaan huomaa jotakin, aina ei voi olla edes varma, onko hevosella edes mitään vai kuvitteleeko sitä vain, asian vakavuudesta nyt puhumattakaan!? Koska yleensä jos jotain havaitsee, on vähemmästäkin vainoharhainen ja suurentelee asioita;
Hevonenhan vähintään kuolee, jos siitä löytyy jotain.. oli se sitten karvaton kohta jossain tai myrtsi ilme tarhassa, eikö?
Olen Tiikerin tulon jälkeen painiskellut hulluuden ja vainoharhaisuuden rajamailla!
Löydän vikoja ja jään kyttäämään asioita. Sen myötä ne tietenkin kasvavat ja vaivaavat.
Tietenkin, jos ei stressiä ole, sehän pitää keksiä!
Puolustukseksi, eivät huoleni toki ole olleet väärätkään, esimerkiksi viime syksyisen mahaepisodia muistellen, joten ehkei hullun titteli vielä täyty!?
Nytkin on hieman enttententten, että mistä sitä olisi huolissaan? Onko hevosen jatkuvien muutosten vuoksi satula OK? Onko hevosen jumit helpottaneet? Miksi hevoseen on taas ilmestynyt muutama patti viime rokotusten jälkeen? Tänään hevonen tuntui ehkä huonolta, mutten ole asiasta varma, oliko se huono vai kuvittelinko vain?
Jos ei hevosessa ole mitään vikaa, ainakaan sellaista selvää, miksi niitä pitää etsiä ja metsästää? Tai oikeastaan kuvitella? Luulisi jokaisella olevan ongelmia jo ihan ilman niiden kuvittelemistakin.. :D
Kun omistaa hevosen niistä rahan rippeistään, jotka saa joka kuukausi aina juuri ja juuri riivittyä jostain kasaan, on se olemassa oleva hevonen ja sen terveys vieläkin tärkeämpää. Ei vain mielenterveyden, vain myös lompakon vuoksi.
Varmasti jokainen hevosen omistaja käy hevostaan läpi, jotta huomaa, mikäli jossain on jotain mitä ei pitäisi. Oli se sitten haava, nestettä jaloissa tai jotain muuta.
Jos hevosessaan huomaa jotakin, aina ei voi olla edes varma, onko hevosella edes mitään vai kuvitteleeko sitä vain, asian vakavuudesta nyt puhumattakaan!? Koska yleensä jos jotain havaitsee, on vähemmästäkin vainoharhainen ja suurentelee asioita;
Hevonenhan vähintään kuolee, jos siitä löytyy jotain.. oli se sitten karvaton kohta jossain tai myrtsi ilme tarhassa, eikö?
Olen Tiikerin tulon jälkeen painiskellut hulluuden ja vainoharhaisuuden rajamailla!
Löydän vikoja ja jään kyttäämään asioita. Sen myötä ne tietenkin kasvavat ja vaivaavat.
Tietenkin, jos ei stressiä ole, sehän pitää keksiä!
Puolustukseksi, eivät huoleni toki ole olleet väärätkään, esimerkiksi viime syksyisen mahaepisodia muistellen, joten ehkei hullun titteli vielä täyty!?
Nytkin on hieman enttententten, että mistä sitä olisi huolissaan? Onko hevosen jatkuvien muutosten vuoksi satula OK? Onko hevosen jumit helpottaneet? Miksi hevoseen on taas ilmestynyt muutama patti viime rokotusten jälkeen? Tänään hevonen tuntui ehkä huonolta, mutten ole asiasta varma, oliko se huono vai kuvittelinko vain?
Jos ei hevosessa ole mitään vikaa, ainakaan sellaista selvää, miksi niitä pitää etsiä ja metsästää? Tai oikeastaan kuvitella? Luulisi jokaisella olevan ongelmia jo ihan ilman niiden kuvittelemistakin.. :D
keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
Toinen potkii päähän, toinen perseelle
 |
| ristikot 16.4.2017 kuva Veera Schütt, 8 hyppykerta |
Meistä varmasti jokainen tietää ihmistyypin, joka epäonnistuu aina, eikä missään tekemisessään ole mitään hyvää.
Vaikka kisoissa sijoittuisikin, löytää kriittinen ihminen harmiteltavaa, se löytyy ihan mistä vain pienestäkin asiasta.
Minä olen tällainen rasittava ihmistyyppi, joka kateellisena katsoo kun muut menestyvät, enkä itse menesty koskaan.. ainakaan omasta mielestäni.
Odotan voittoa ja kun ei niitä tule, se vetää kerrasta pohjamutiin. Jos voitto tai omadda tapauksessani edes joku palkintosija tulee, oli rata silti huono ja pitäisi korjata sitä, tätä ja tuota. Olisi pitänyt tehdä paremmin se ja en taas osannut tehdä näin ja noin...
Vaikka tiedän olevani rasittava, uskokaa pois, en voi tälle mitään.
Väitän kuitenkin, että jokaisessa meissä asuu jonkinlainen kriittinen tyyppi, enempi tai vähempi! En siis usko olevani ainut.
Kun minä potkin itseäni päähän joka kerta kun koen epäonnistuvani, eli siis ihan päivittäin, on ystäväni ottanut missiokseen potkia minua perseelle samaa tahtia!
 |
| 17.4.2017 "vahinko 85cm", 9 hyppykerta |
Täytyy sanoa, että ystävä isolla Yyllä on ollut varsin tehokas, koska en ole jaksanut enää kovasti inttää vastaan.
Napakka "joo joo" -vastaus riittää ja pohdin ripitystä taas hieman, niin ehkä suurin pettymys kaikkoaa. Seuraavaan pettymykseen asti ainakin!
Joten joo joo, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tämä viikonloppu kuitenkin yritetään huilailla.. johan tässä taas on oltu joka kissan ristiäisissä!
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Kokemuksia ja epätoivoa
Kun epätoivo iskee, on ainoa pelastus perseelle potkiva ystävä!
Monen mielestä on hienoa, että olemme heti lähteneet Tiikerin kanssa kisailemaan, mutta itse en ole ihan varma enää, onko se ollut niin hyvä?
Meillä on aina huonot lähtökohdat; pitkät saikut takana, kelien takia ratsastamattomuus tai kipeänä ja käsi kantositeessä, kun ratsastaa ei oikeastaan edes saisi. Tai estekisoihin, toki vain ristikkoluokkiin, mutta niihinkin aina vain pari kertaa hypänneenä...
Toisaalta, en usko, että meillä paremmistakaan lähtökohdista yhtään paremmin silti menisi.
Jep, hulluhan tässä täytyy olla, etenkin kun yleensä kisojen jälkeen iskee suru siitä, etten osaa, pysty enkä kykene korjaamaan virheitäni jännityksen vuoksi.
Ennen pystyin syyttämään hevosta useasta asiasta, mutta täklä hetkellä suurimmat syyt ovat itsessä ja omassa ratsastuksessa. Tiedostan ongelmat, enkä osaa korjata niitä.
Kotona ja valmennuksissa homma pelaa ja sillä ratsastuksella koulukisoissakin menisi kivasti, mutta eih!
En ole vielä pystynyt päättämään, kumpi on parempi; soitellen sotaan eli kisoja vain niin paljon alle kun mahdollista ja kokemusta vai että treenaisi ja treenaisi ja sitten vasta kisailemaan? Toisaalta, ehkei sillä ole merkitystä edes kuinka päättää?
Toki, ahdistusta ehkä helpottaisi omalla kohdalla myös se, ettei koulukisoissa osallistuttaisi niihin MEILLE liian vaikeisiin ratoihin? Noh, kaikista on selvitty ja läpi päästy, joten onhan sekin jo positiivista, jos asian muistaisi aina ajatella niin, eikö? ;)
Me kaikki vain olemme aina niin kriittisiä tekemisistämme ja kaikki muuta ovat aina parempia, mutta onneksi on ystävä, joka paukuttaa päähän faktoja, vaikka sekin joskus rankalta tuntuu. Toivottavasti myös sinulla on sellainen ystävä!
Monen mielestä on hienoa, että olemme heti lähteneet Tiikerin kanssa kisailemaan, mutta itse en ole ihan varma enää, onko se ollut niin hyvä?
Meillä on aina huonot lähtökohdat; pitkät saikut takana, kelien takia ratsastamattomuus tai kipeänä ja käsi kantositeessä, kun ratsastaa ei oikeastaan edes saisi. Tai estekisoihin, toki vain ristikkoluokkiin, mutta niihinkin aina vain pari kertaa hypänneenä...
 |
| videolta kuvia kisoista 14.4., sijoitus 2/10 Ceessä. |
Jep, hulluhan tässä täytyy olla, etenkin kun yleensä kisojen jälkeen iskee suru siitä, etten osaa, pysty enkä kykene korjaamaan virheitäni jännityksen vuoksi.
Ennen pystyin syyttämään hevosta useasta asiasta, mutta täklä hetkellä suurimmat syyt ovat itsessä ja omassa ratsastuksessa. Tiedostan ongelmat, enkä osaa korjata niitä.
Kotona ja valmennuksissa homma pelaa ja sillä ratsastuksella koulukisoissakin menisi kivasti, mutta eih!
En ole vielä pystynyt päättämään, kumpi on parempi; soitellen sotaan eli kisoja vain niin paljon alle kun mahdollista ja kokemusta vai että treenaisi ja treenaisi ja sitten vasta kisailemaan? Toisaalta, ehkei sillä ole merkitystä edes kuinka päättää?
Toki, ahdistusta ehkä helpottaisi omalla kohdalla myös se, ettei koulukisoissa osallistuttaisi niihin MEILLE liian vaikeisiin ratoihin? Noh, kaikista on selvitty ja läpi päästy, joten onhan sekin jo positiivista, jos asian muistaisi aina ajatella niin, eikö? ;)
Me kaikki vain olemme aina niin kriittisiä tekemisistämme ja kaikki muuta ovat aina parempia, mutta onneksi on ystävä, joka paukuttaa päähän faktoja, vaikka sekin joskus rankalta tuntuu. Toivottavasti myös sinulla on sellainen ystävä!
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Hevonen ja minä
Kiiruhdan tallille pitkän työpäivän jälkeen. Päätä särkee ja ahdistaa.
Tallin oven avattuani minulle kuitenkin aukeaa toinen maailma, josta miehenikin on jo oppinut, että hevosmaailmassa "äkkiä" tarkoittaa oikeasti vähintään 2 tuntia.
Päänsärky, kiire ja ahdistus häviää. Hiljaisuuden rikkoo kuitenkin hörähdys, joka kuuluu tarhasta, jossa hevoseni sekä pieni kimppaponimme tarhailee.
Pieni kopse kuuluu, kun poni kipittää luokseni, hevonen seuraa tilannetta kauempana korvat höröllä kannattaako sitä jo lähteä löntystämään luokseni, löytyisiköhän taskustani yhtään porkkanaa?
Hevonen on perheenjäseneni, paras ystäväni, kuuntelijani, ylpeyden aiheeni, terapeuttini, liikuntakaveri sekä paljon muuta mitä aina ei edes muista ja pitää itsestäänselvyytenä.
Hevonen on minulle harrastus ja elämäntapa sekä pelastaja arjen murheista, asia joka antaa voimia nousta, jos ei pysy jaloillaan. Ilman sitä en olisi minä.
Minulla on mahdollisuus valita mitä tänään teen;
Käytänkö aikani vain harjaillessa, rapsuttaessa ja höpistessä karvaturvilleni?
Lähdenkö maastoon nauttimaan linnun laulusta vai vauhdista tukka hulmuten?
Olisiko tänään hyvä päivä ratsastaa kevyesti kentällä ilman satulaa vai treenaisiko sitä kunnolla satulan kera?
Tai ehkäpä sitä vain juoksuttelisi tai touhuaisi muuten maasta käsin asian jos toisenkin?
Vai lähtisinkö sittenkin ajamaan kärryillä, voisin napata tyttärenkin mukaan?
Kärryajelunkin voi vaihtaa vielä poniratsastukseen tyttären kanssa, itse jalkamiehenä totta kai!
Joinain päivinä mahdollisuutena on valita myös valmennustunti tai kisat, jos vaikka ihan hurjaksi heittäytyy!
Voin valita harrastanko yksin, ystävien tai perheen kanssa yhdessä vai otanko vain tyttären mukaan. Mikä valinnanvapaus!
Hevonen on siis paljon muutakin kuin vain ratsastamista, se on kaikkea sitä mitä rakastan, kaikki ne mahdollisuudet mitä se antaa, ehkä enemmänkin, koska mahdollisuuksillehan vain taivas on rajana!
Tallin oven avattuani minulle kuitenkin aukeaa toinen maailma, josta miehenikin on jo oppinut, että hevosmaailmassa "äkkiä" tarkoittaa oikeasti vähintään 2 tuntia.
Päänsärky, kiire ja ahdistus häviää. Hiljaisuuden rikkoo kuitenkin hörähdys, joka kuuluu tarhasta, jossa hevoseni sekä pieni kimppaponimme tarhailee.
Pieni kopse kuuluu, kun poni kipittää luokseni, hevonen seuraa tilannetta kauempana korvat höröllä kannattaako sitä jo lähteä löntystämään luokseni, löytyisiköhän taskustani yhtään porkkanaa?
Hevonen on perheenjäseneni, paras ystäväni, kuuntelijani, ylpeyden aiheeni, terapeuttini, liikuntakaveri sekä paljon muuta mitä aina ei edes muista ja pitää itsestäänselvyytenä.
Hevonen on minulle harrastus ja elämäntapa sekä pelastaja arjen murheista, asia joka antaa voimia nousta, jos ei pysy jaloillaan. Ilman sitä en olisi minä.
Minulla on mahdollisuus valita mitä tänään teen;
Käytänkö aikani vain harjaillessa, rapsuttaessa ja höpistessä karvaturvilleni?
Lähdenkö maastoon nauttimaan linnun laulusta vai vauhdista tukka hulmuten?
Olisiko tänään hyvä päivä ratsastaa kevyesti kentällä ilman satulaa vai treenaisiko sitä kunnolla satulan kera?
Tai ehkäpä sitä vain juoksuttelisi tai touhuaisi muuten maasta käsin asian jos toisenkin?
Vai lähtisinkö sittenkin ajamaan kärryillä, voisin napata tyttärenkin mukaan?
Kärryajelunkin voi vaihtaa vielä poniratsastukseen tyttären kanssa, itse jalkamiehenä totta kai!
Joinain päivinä mahdollisuutena on valita myös valmennustunti tai kisat, jos vaikka ihan hurjaksi heittäytyy!
Voin valita harrastanko yksin, ystävien tai perheen kanssa yhdessä vai otanko vain tyttären mukaan. Mikä valinnanvapaus!
Hevonen on siis paljon muutakin kuin vain ratsastamista, se on kaikkea sitä mitä rakastan, kaikki ne mahdollisuudet mitä se antaa, ehkä enemmänkin, koska mahdollisuuksillehan vain taivas on rajana!
lauantai 8. huhtikuuta 2017
Tiikerin messuilut
Messu päivä tuli ja meni! Hieman jännitystä ilmassa ja perhosia vatsassa lähdimme liikenteeseen hyvissä ajoin aamupäivällä, että paikalla ollaan ajoissa, mikäli jotain yllättävää tapahtuu.
 |
| ympyrälle lähetys tehtäviä varten |
Pirkkahallille päästyämme sielä oli jo täydet tohinat;
parkkipaikka täynnä hevoskuljetuskalustoa ja ulkokentällä porukkaa reenailemassa yhtä jos toistakin lajia.
Muutama huuteleva ja hössöttävä hevonen kiinnitti Tiikerin huomion, raukka ihmetteli mitä kaverit oikein tössöttävät? Pitäisköhän munkin?
Hieman ihmeissään Tiikeri oli kun talutin sitä parkkipaikan lävitsi, niin paljon ihmisiä ja hevosia!
 |
| puomikuja ja pressun ylitys liinassa |
Karsinaan päästyään se lähinnä nautti saamastaan huomiosta ja rapsutuksista.
Hieman Tiikeriä taisi harmittaa, kun kukaan ei antanutkaan herkkuja! Ilme sen kertoi; "olen kiltti ja viehättävä, miksei kukaan anna mitään hyvää!?"
Kun lopulta oli kisailujen vuoro ja pääsimme super pienelle areenalle kävelemään, minusta tuntui, että yleisö on miltein sylissä, areena oli todella pieni, kuten kuvastakin näkee. Huomasin, kuinka Tiikerinkin jännittyi, koska ihmiset olivat niin liki areenaa, eihän se ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa. Niin paljon ihmisiä!
Tiikeri katseli ja seurasi yleisöä, mutta muisti kuunnella myös minua.
Isoimmat jännitykset karisivat lopulta pois, mutta liinan päähän lähetys hieman epäilytti, koska Tiikeri haki varmuutta minusta ja se ei mielellään lähtenyt viereltäni.
 |
| tervehdys pressun päällä |
Kokemus oli kokonaisuudessaan hyvä ja erilainen! Eihän tällaisia tilanteita voi opetella missään, ne tulee kokea.
Olen ylpeä Tiikeristä, koska tilanteesta huolimatta se luotti minuun ja keskittyi pyyntöihini.
Sijoituimme ensimmäisiksi 80% arvostelulla.
Tämä kokemus ja onnistuminen antaa meille osaamattomille puskailijoillekin hieman auringon pilkahduksia risukasaan, että joskus voi jossain pärjätäkin, edes joskus ja jouluna, mutta onhan sekin jo jotain!! :)
Kiitos kaikille ystäville, jotka olitte meitä kannustamassa ja oli mukavaa päästä juttelemaan uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa, vuosienkin jälkeen <3
Nyt katse ensi viikon kisoihin! Niistä tosin on turha odottaa näin hienoja tuloksia, mutta taas yhtä kokemusta rikkaampana! ;D
Kuvat: Sami Kivioja
perjantai 7. huhtikuuta 2017
Hevosmessuille mars!
Hevosmessuille lähtö olisi aamulla, enkä ole rehellisesti aivan varma, onko meno sinne tyhmää vai tyhmää?
Valmistauduimme meille tyypilliseen tapaan, soitellen sotaan eli ei valmistauduttu mitenkään.
Olen lähinnä sivuuttanut messut ja katse on ollut jonkin verran jo ensi viikon kisoissa, jotka nekin taisivat olla iso virhe, koska edessä on ihan liian vaikea rata.
Sen verran tein messujen eteen, että pesin ja desinfioin varusteemme, irroitin kaikki hokkimme (joita oli muuten yhteensä 26kpl eli ei mikään nopea homma!) ja pesin herra orin.
Herra orilla ei ole pienintäkään käsitystä, mihin tämä hullu suomalainen sen taas on lykkäämässä!? Luulen, että Tiikeri ei ole läheskään aina ihan samaa mieltä siitä, mihin kaikkeen sen turpa lykätään...
Joka toinen kaveri on tulossa kannustusjoukkoihin, kiitos siitä ja pahoittelemme jo etukäteen, että ihan hirveitä ei kannata meiltä odottaa :D
Rouva jännitys sössii taas kaiken ja herra orin aivoitukset messuista ovat kysymysmerkki; miten se käyttäytyy vai käyttäytyykö lainkaan? Kotikentällä rata on helpponakki, mutta messut tuovat varmasti oman haasteensa!
Mutta soitellen sotaan, täältä tullaan!
Meidät löytää siis huomenna hevosmessuilta hallista E, klo 13-14, Hevostaitoliiton maastakäsittelyhommista. Tule vetämään hihasta! :)
Valmistauduimme meille tyypilliseen tapaan, soitellen sotaan eli ei valmistauduttu mitenkään.
 |
| pikku este messuille valmistautumisen sijaan! |
Sen verran tein messujen eteen, että pesin ja desinfioin varusteemme, irroitin kaikki hokkimme (joita oli muuten yhteensä 26kpl eli ei mikään nopea homma!) ja pesin herra orin.
Herra orilla ei ole pienintäkään käsitystä, mihin tämä hullu suomalainen sen taas on lykkäämässä!? Luulen, että Tiikeri ei ole läheskään aina ihan samaa mieltä siitä, mihin kaikkeen sen turpa lykätään...
Joka toinen kaveri on tulossa kannustusjoukkoihin, kiitos siitä ja pahoittelemme jo etukäteen, että ihan hirveitä ei kannata meiltä odottaa :D
Rouva jännitys sössii taas kaiken ja herra orin aivoitukset messuista ovat kysymysmerkki; miten se käyttäytyy vai käyttäytyykö lainkaan? Kotikentällä rata on helpponakki, mutta messut tuovat varmasti oman haasteensa!
Mutta soitellen sotaan, täältä tullaan!
Meidät löytää siis huomenna hevosmessuilta hallista E, klo 13-14, Hevostaitoliiton maastakäsittelyhommista. Tule vetämään hihasta! :)
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Lahjattomat treenaa
Niin, kiva sanonta, mutta entäs kun ne lahjat puuttuu eikä treenaan pääse? Voin kertoa, että eihän siinä hyvä heilu!
Opettelin pari koulurataa pari viikkoa sitten tälle päivälle. Perjantaina kuitenkin tuli tieto, ettei kisoja järjestetä vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Toisessa paikassa oli kisat samana päivänä ja extempore sitten kyselin jälki-ilmottautumis mahdollisuutta ja sinnehän sit mentiin.
Ratojen opettelu edes omaan päähän jäi aika viime tippaan. Eilen kävin hevosen selässä lapsen syntymäpäiväjuhlien ja nukkumaanmenon välissä sen verran, että pääsin lähinnä parit laukannostot koittamaan. En montaa kertaa ole hevosen selässä taas viime viikkoina ollut, koska kenttä on ollut jäässä, on ollut rokotusta, hierontaa tai jotain muuta kissanridtiäistä ettei selkään ole ehtinyt tai päässyt.
Noh, lahjattomat treenaa, on mulle useampikin sanonut. Menisikin se niin! Mentäis vaan kisoihin ja voitettais, oisko himppasen hienoa!?
Mutta kovasta treenistäkään huolimatta, meille ei ole taattu mikään muu kun se häntäpään eka sija!
No, soitellen sotaan lähdettiin uuteen paikkaan kisailemaan.
Olen pyrkinyt menemään aina kaksi rataa per kisat, koska haluan hevoselle kokemusta ja toisella radalla pääsen korjaamaan sitä, mikä jää hampaan koloon. Oli se sitten hevoseen tai omaan suoritukseen liittyvää!
Starttasimme tänään vain perusmerkin sekä C-merkin ohjelman.
Hevonen on liian energinen ja se vain töhötti menemään, keskittymisestä ei tietoakaan.
Ja kyllä, tiedän että eteenpäin pyrkivä hevonen radalla on kivempi kuin liimakavio joka hyytyy. Minulla on hyytyvästä ja hitaasti lämpiävästä pölvästistäkin kokemusta.
Mutta rajansa kaikella tässäkin!
Kaikilla näillä kolmella kisakerralla energiaa on ollut, mutta nyt sitä oli triplat. Laukka olisi ollut vain hanaa eteen, lopulta en kauheasti enää edes yrittänyt jarrutella, koska väsytystekniikka ei tällä kertaa toiminut vikaan rataan vaan vaihteet oli lujaa tai sit ei mitään.
Verkkasin normaalit ekaan rataan.
Verkkasin ulkona ratojen välissä ja verkkasin vielä ennen rataa maneesissa... Ulkona sain välillä vain sähäköitä pukin kautta laukan nostoja, jotka päätin siirtää maneesiin, koska en halunnut löytää itseäni lähimmästä kuralätäköstä! Mutta maneesissahan ei sit enää tarvinnut pukitella.
Tuomari kommentoi, että energinen ratsu, kanavoi työntekoon. Juuh, sitähän minä joka askeleella yritin kovasti, eikö näkynyt sinne asti? :D
Ensi viikolla törttöillään messuilla ja sitä seuraavana voidaankin mennä taas pettymään seuraaviin kisoihin..
...eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, eihän ne tähän lopu!
Ps. vaikka katastrofista ja pohjanoteerauksesta näiden kisojen suhteen puhunkin, niin kyllähän niissä hyvääkin oli: mun orini osaa käyttäytyä super fiksusti uusissa paikoissa ja ylipäätään kisoissa! Lujaa menohan ei ole käytöksen puutetta, toisella vaan oli kivaa!
Perusmerkistä saimme 63,077%, sijoitus 2/3. C-merkissä 60%, sijoitus 6/10.
Opettelin pari koulurataa pari viikkoa sitten tälle päivälle. Perjantaina kuitenkin tuli tieto, ettei kisoja järjestetä vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Toisessa paikassa oli kisat samana päivänä ja extempore sitten kyselin jälki-ilmottautumis mahdollisuutta ja sinnehän sit mentiin.
Ratojen opettelu edes omaan päähän jäi aika viime tippaan. Eilen kävin hevosen selässä lapsen syntymäpäiväjuhlien ja nukkumaanmenon välissä sen verran, että pääsin lähinnä parit laukannostot koittamaan. En montaa kertaa ole hevosen selässä taas viime viikkoina ollut, koska kenttä on ollut jäässä, on ollut rokotusta, hierontaa tai jotain muuta kissanridtiäistä ettei selkään ole ehtinyt tai päässyt.
Mutta kovasta treenistäkään huolimatta, meille ei ole taattu mikään muu kun se häntäpään eka sija!
No, soitellen sotaan lähdettiin uuteen paikkaan kisailemaan.
Olen pyrkinyt menemään aina kaksi rataa per kisat, koska haluan hevoselle kokemusta ja toisella radalla pääsen korjaamaan sitä, mikä jää hampaan koloon. Oli se sitten hevoseen tai omaan suoritukseen liittyvää!
Starttasimme tänään vain perusmerkin sekä C-merkin ohjelman.
Hevonen on liian energinen ja se vain töhötti menemään, keskittymisestä ei tietoakaan.
Ja kyllä, tiedän että eteenpäin pyrkivä hevonen radalla on kivempi kuin liimakavio joka hyytyy. Minulla on hyytyvästä ja hitaasti lämpiävästä pölvästistäkin kokemusta.
Mutta rajansa kaikella tässäkin!
Kaikilla näillä kolmella kisakerralla energiaa on ollut, mutta nyt sitä oli triplat. Laukka olisi ollut vain hanaa eteen, lopulta en kauheasti enää edes yrittänyt jarrutella, koska väsytystekniikka ei tällä kertaa toiminut vikaan rataan vaan vaihteet oli lujaa tai sit ei mitään.
Verkkasin normaalit ekaan rataan.
Tuomari kommentoi, että energinen ratsu, kanavoi työntekoon. Juuh, sitähän minä joka askeleella yritin kovasti, eikö näkynyt sinne asti? :D
Ensi viikolla törttöillään messuilla ja sitä seuraavana voidaankin mennä taas pettymään seuraaviin kisoihin..
...eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, eihän ne tähän lopu!
Ps. vaikka katastrofista ja pohjanoteerauksesta näiden kisojen suhteen puhunkin, niin kyllähän niissä hyvääkin oli: mun orini osaa käyttäytyä super fiksusti uusissa paikoissa ja ylipäätään kisoissa! Lujaa menohan ei ole käytöksen puutetta, toisella vaan oli kivaa!
Perusmerkistä saimme 63,077%, sijoitus 2/3. C-merkissä 60%, sijoitus 6/10.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)