lauantai 17. maaliskuuta 2018

Unelmat on tehty toteutettaviksi!



Unelmista voi tulla totta, tai ainakin melkein.. kukaanhan ei ole vielä taikonut mulle roppakaupalla uskallusta, osaamisesta nyt puhumattakaan!


Puskaharrastelijoita kummempia ei siis olla vieläkään, paitsi että tänä vuonna ollaan otettu suuri harppaus eteenpäin kohti unelmia!

Aika ja jaksaminen on ollut alkuvuoden koetuksella oman ja lapsen terveyden vuoksi, mutta yllättävän paljon ollaan ehditty!

Helmikuun alun jälkeen Tiikeri muutti maneesitallille, jotta päästään vähän useammin hommiin!
 
Radikaaliin ratkaisuun päädyttiin nopein päätöksin, koska Suomen talvet, kesistä nyt puhumattakaan, ovat olleet aika huonoja treenaamista ajatellen. Edellinen talli oli pääasiassa ravihevosia täynnä ja sielä keskitytään jatkossa enemmän ravipuoleen.
 
koulukisat 11.2.2018
Ilokseni vanhalle tallille en sanonut lopullisia hyvästejä, koska kimppaponimme Pätkishän sielä edelleen asustaa ja toki nykyisen ja vanhan tallin väli on niin lyhyt, että Tiikerinkin ajelin koira kärryillä uuteen kotiin!

Ollaan ehditty käymään tänä vuonna jo parissa kouluvalkussa sekä yhdessä puomi- ja estevalkussa!


Estekisoissa startattiin ristikkoluokka sekä ensimmäinen "virallinen" 40-50cm luokka extempore, koska ristikko meni suhteellisen sujuvasti, päästen kummatkin puhtaasti läpi!

Kukaan ei siis kuollut!

 
omaehtoista "hyppäämistä"
 
 
Koulukisat päästiin starttaamaan ravi- ja C-ohjelman merkeissä, päästen ensimmäiselle ja toiselle sijalle! Sijoitus oli loistava, koska koulukisoissa olin hevosen selässä viidettä kertaa tänä vuonna ja leikkauksen jälkeen ratsastuskertoja ei juuri parikymmentä enempää tainnut olla, jos sitäkään!

Epävarmuus ei ole kadonnut minnekään esteillä, mutta yritystä löytyy kummaltakin!

Tänä vuonna on siis aloitettu hommat oikein rytinällä ja toive on suuri, että homma alkais natsaan ehkä joskus!

Herra hevonen oli tänäänkin oikein passeli peli, kun toista kertaa harjoiteltiin pienimuotoisesti hieman vastalaukkahommiakin itseksemme. 
Muutenkin vaikeampaan suuntaan ei jaksa oikein vastalaukka pyöriä vielä, syynä varmasti pitkälti jumit ja lihaskireydet, joita jo pitkään koitettu hoitaa pois. Pitkä sairasloma ei toki helpottanut tilannetta, jota oltiin jo saatu hieman laukeamaan aiemmin..
 
verkkailua puomeilla estevalmennuksessa
Hiljaa hyvä tulee ja tästä on hyvä jatkaa, mutta harmikseni ilmoitan, että tähän kevääseen emme ole keksineet mitään yhtä repäisevää, kuten viime vuoden Hevosmessuille osallistuminen! 
 
Harmi, oltaishan me voitu sinne tänäkin vuonna mennä.. aiheuttamaan vaikka vain pahennusta, jos ei muuta oltais keksitty ;)
 

lauantai 9. joulukuuta 2017

Back to saddle, tavoitteet uusiksi

Aikaa on vierähtänyt ja motivaatio on hieman eksynyt, minne lie?

Tiikerillä on takana noin puolen vuoden sairasloma ja kuntoutus. Vielä on pitkä matka diihen missä oltiin ja motivaatiota kovasti etsitään.

Vuosi on ollut rankka, eikä sen ison voimavaran eli Tiikerin loukkaantuminen yhtään ole helpottanut. Tiikerillä siis leikattiin jalka.

Selästä käsin en juurikaan ole kuntouttanut aiemmin, mutta kaksi viikkoa sitten otin itseäni hieman niskasta kiinni.

Kaikesta huolimatta olemme silti ehtineet paljon, vaikkemme kaikkea sitä mitä tavoitteeksi tälle vuodelle asetin. Paras treeniaika maneesittomalla tallilla meni ohi niin että vilahti ja valmentajallakin loppuu tallinpito, joten valmennuskuviot ovat auki juuri kun hevonen alkaisi olemaan siinä kunnossa että valmennuksissa voisi taas käydä.

Mutta kuten sanottua, paljon emme ole tehneet, mutta paljon olemme yrittäneet;
Kun Tiikerillä oli takana jo jonkinverran kuntoutusta ja laukannostojakin sai tehdä, tenpaisimme kisoihin yhden raviluokan. Se meni kohtuullisesti, ottaen huomioon että usean kuukauden jälkeen olin Tiikerin selässä kisapaikalla vasta kolmatta kertaa. Meno saattoi olla hieman villiä ja ajatus "tämä ei jaksa, tämä on laiska, joten ehdin keskittymään hyviin teihin" oli täysin väärä. Koko rata meni mukana roikkuessa ja yrityksistä rauhoitella hevosta. Olimme kuitenkin ensimmäinen ei sijoittunut.

Lokakuussa tempaisimme C ja B radan kisoissa. Siihen mennessä olin ollut jotain 12krt yhteensä selässä. Olosuhteisiin nähden teimme loistavat radat, harmiksemme Ceessä tuli liukastuminen laukassa, joka verotti pisteitä. Kaikesta huolimatta olimme viidensiä kummassakin luokassa.

Seuraaviin kisoihin oli 4vkoa ja nousin edellisten kisojen jälkeen selkään vasta 3vkon jälkeen. Tiedossa oli seuran mestaruuskisat. Suuria emme odottaneet, enhän ollut ratsastanutkaan edellisten kisojen jälkeen kuin 3 kertaa..
Positiivisesti kuitenkin yllätyimme kun suuntasimme kaiken energiamme yhteen rataan ja voitimme luokan ja samalla seuran harrastemestaruuden.

Ehkä suurin ja kerta elämässä kokemus hevosrintamalla! En olisi voinut olla hevosestani yhtään enempää ylpeämpi! ..vaikka matkaa edelleen on paljon siihen liikkumiseen, mitä ennen sairaslomaa.

Tällä hetkellä vaikeroin esteiden kanssa. Ennen sairaslomaa ehdimme tavallaan päästä tavoitteeseen hypätä kisoissa 50cm ratana. Tämä tavallaan, koska ne olivat vain harjoitukset.

Puolen vuoden hyppytauon jälkeen hevosesta löytyy se epävarmuus, jonka juuri keväällä olin saanut kitkettyä pois. Iso harmitus, koska aloitamme taas alusta, tässäkin.

En siis tänä vuonna pääse täysin tavoitteeseeni startata 50cm kisoissa, ellen myönny ja laske harjoituskisoja kisoiksi.

Huomenna olisi ollut mahdollisuuteni, mutta jo muutaman päivän olen ymmärtänyt, etten pysty starttaamaan kahta rataa kisoissa, koska kummankaan kunto ei vielä riitä siihen. Pohjalle siis tarvittaisiin onnistunut ristikkoluokka, jottei epävarmuuden vuoksi "isommissa" mentäisi takapakkia.

Joudun siis tyytymään ristikkoluokkaan ja asettamaan ensi vuodelle uudet tavoitteet.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Back to business.. tai ehkei sittenkään?

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt hetki. Nyt on täytynyt istahtaa hetkeksi ja miettiä. Tai oikeastaan levätä.

Sairaslomaa ja kuntoutusta on takana jo paltiarallaa 18 viikkoa tai ainakin jotain sinne päin.

Hevosta on kuntoutettu ahkerasti, mutta selkään nouseminen on ollut vaikeaa. Miksikö? En enää ole aivan varma. Yksi syy on, että olen väsynyt, todella väsynyt. Se taas vaikuttaa motivaatioon. Motivaatiota taas olisi kisata, mutta jaksamista ei.

Olen myös huomannut, että selkäön nousiessani pelkään tuntevani, että hevonen on huono. Okei, viikkojen sairasloman jälkeen on normaalia, että hevonen on aivan totaalijunissa eikö jumit nyt hetkessä, hieromisista huolinatta, avaudu.

Noh, onhan jotain jo tapahtunutkin.. pari viikkoa sitten repäistiin harjoituskisoissa raviluokka. Osallistujia oli yllättävän paljon ja vuoroaan sai odotellakin kiitettävän kauan. Olimme niinkin hyvin valmistautuneet, että istuin kisoissa hevoseni selässä kuudetta kertaa leikkauksen jälkeen. Viimeisen 18vkon aikana olen käynyt selässä nyt vain ehkä 12krt?

Hevonen on energinen ja sen vuoksi oli kaikkea muuta kun fiksu ja rauhallinen itsensä. Keskityin lähinnä siihen, että saisin sen rauhoittumaan :D
Ylsimme se sentäs ensimmäisiksi ei sijoittuneiksi.

Parin viikon päästä olisi kisat, jonne olen jo viikkoja suunnitellut meneväni. Enää en vain ole varma jaksanko. Haluan, mutten jaksa.


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kun kyse on rahasta

Hyvinkin usein törmää siihen ennakkoluuloon, että hevosharrastus on vain rikkaiden laji.
Se ei pidä paikkaansa, myös meillä matalapalkkaisilla on mahdollista omistaa hevonen, mutta toki sen eteen saa tehdäkin jo jotain, eikä vain riitä että maksaa tililtä sitä, tätä ja hieman tuota.

Mutta tarkemmin kun miettii, kyllähän hevosten kanssa moni asia on kiinni rahasta.



Kun aloitin ratsastuksen lapsena, ratsastin kerran viikkoon. Hieman isompana kun intoa riitti ja olisin tahtonut edistyä, isäni taisi tehdä hieman enemmän töitä ja välillä viikonloppuvuoroja, jotta saatiin toinen ratsastustunti viikkoon.

Eli jos sinulla on rahaa, sinulla on mahdollista osallistua useammin tunneille ja valmennuksiin. Mitä useammin käyt tunneilla, sitä enemmän sinulla on mahdollista edistyä.

Tämä on oikeasti totta, että ilman valvovan silmän alla käyntiä puksutat paikoillasi. Niin minäkin tein hetki sitten monta vuotta...

Mitä enemmän sinulla on rahaa, sitä paremman ja osaavamman hevosen saat. Ja mitä enemmän sinulla on rahaa, sitä useammin voit käydä valmennuksissa ja sinulla on mahdollista edistyä, oman osaamisesi ja lahjojesi rajoissa tietenkin.
Mutta jos ei ole rahaa, ei voi edistyä.

Ostin Tiikerin, ja aikoinaan Jellen, koska halusin saavuttaa unelmani. Halusin alkaa kilpailemaan ja valmentautumaan (seuratasolla). Jellen kanssa unelmat kariutuivat, ratsastukselliset virheet lisääntyivät tunneillä käynättömyyden vuoksi.
Uusi mahdollisuus avautui Tiikerin kanssa. Hieman kivinen on ollut tie, mutta vielä.täältä nousemme!

..silti joudun toteamaan, että vaikka taas eräs mahdollisuus voisi aueta edessäni unelmieni saavuttamiseksi, joudun miettimään tilaisuuteni. Raha ratkaisee.

Harkitsen vakavasti keppihevosiin siirtymistä. Esteratakin on valmiina eteisessämme!



tiistai 12. syyskuuta 2017

Hyvä, huono vai tosi huono?

Hyvä ratsastaja, huono ratsastaja, perusratsastaja, kokenut ratsastaja..

 Jostain syystä viime aikoina minulla on ollut hyvinkin paljon aikaa miettiä asioita, mutta ennen kaikkea lukea facebookin hepparyhmiä.

Olen pistänyt merkille, että jokaiselle meistä hyvä ja kokenut ratsastaja merkitsee eri asioita. minulle kokenut on paljon vähemmän kuin jollekin toiselle. Jollekin hyvä ratsastaja tarkoittaa sellaista, joka tunnetaa maailmalla, minusta taas nimi ei kerro kaikkea, koska se tuntematon voi olla osaavampi ja kokeneempi kun se, joka tunnetaan.

Nimi ei tee kestä hyvää, vaan taito.

Mikä taas kertoo, että joku osaa? Onko se kisasuoritus vai estekorkeus mitä on hypännyt? Sillä minäkin olen hypännyt huikean 90cm okserin, enkä silti osaa mitään. Ei sillä, että 90cm olisi vielä edes paljon.

..niin ja jos on nimekäs ratsastaja, tarkoittaako se automaattisesti hyvää valmentajaa? Minusta ei ja joskus ehkä hieman saatan hörähtää ilmoitukselle, jossa esimerkiksi kilparatsastaja x käy pitämässä valmennuksen. Hinta pompsahtaa yli 100€ jo pelkästään nimen vuoksi, vaikkei valmennuksen tasosta olisi mitään tietoa.

Vaikka itse olen kaikkien hevosteni kanssa lähtenyt ruohonjuuri tasolta ja saanut niistä ratsastettua ihan perus kivoja hevosia eli osaan ratsastaa (= pysyn selässä ja osaan kertoa hevoselle suunnan ja edes suurinpiirtein askellajin), en osaa opastaa ketään edes perusasioissa. Olisin siis aivan surkea opettaja!

Osaaminen ei siis kerro myöskään sitä, että osaisi opettaa.

Minun jos kenen pitäisi muistaa tämä, etenkin kisoissa:
Moni asia vaikuttaa tasoon. Jos minulla on osaamaton hevonen, en voi olettaa voittavani kisoissa. Jos hevonen taas osaa, en voi taaskaan olettaa voittavani, jos en itse osaa.

Minulla voi olla taitoa yhden hevosen kanssa, muttei toisen. Kun taas joku toinen pärjää paremmin sen jonkun toisen hevosen kanssa.

Ratsastus on laji, jossa pitäisi kilpailla ja valmentua itseään vastaan ja itseään varten. Jos kehittyy paremmaksi, voi siitä aina olla ylpeä.

Jos et ole itsestäsi ylpeä, et voi olettaa, että kukaan muukaan olisi. Etenkään hevospiireissä. Tee kaikki itseäsi varten, älä muita!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Pohjatyö, paras työ

Koska minulla on ollut olevinaan liikaa aikaa viimeisen viikon aikana, eli surffailla puhelimella netissä pitkien työpäivien jälkeen, olen lukenut paljon hevoskeskusteluita laidasta laitaan.

Olen pyöritellyt tätä tekstiä suuntaan jos toiseenkin, muokaten ja pyyhkien pois, tallentaen luonnokseksi aina uudelleen ja uudelleen, koska alunperin ajattelin vajota masennuksen partaalle ja pitää blogista hieman lomaa, niinkun hevosista ylipäätään, mutta lukiessani juttuja ja vastaillessani kysymyksiin, kuten mihin ratsastuksen kuppikuntaan kuulun, ajattelin, että olisi hyvä muistuttaa tärkeästä asiasta, hyvästä pohjatyöstä.

lihava, lihakseton, mutta kiltti saikkulainen!
Mitä se on? Mitä on hyvä pohjatyö?

Kukin voi määritellä sen kuten haluaa, mutta minusta kaikki lähtee liikkeelle ihan arkisista asioista, siitä miten hevonen käyttäytyy maastakäsin, miten sen kanssa toimit, kunnioittaako se sinua ja luottaako se sinuun?

Hyvä pohjatyö lähtee jo siitä, miten hevonen kulkee taluttaessa tarhasta talliin tai toisinpäin. Tai siitä, rynniikö se sinut tahallaan karsinan seinään.

Minä myönnän epäonnistuneeni ainakin siinä, että hevoseni tasan tietää missä taskussa minulla on herkut ja omin lupineen meinaan myös taskulla käydä, en minäkään siis täydellinen ole ;)

En siis ole hevosten kanssa ihmeellinen, olen vain tavallinen puskatäti, joka harrastelee, mutta yritän käyttää maalaisjärkeä tässä touhussa.

..joskus se riistäytyy käsistä ja esimerkiksi lisämömmöjä on ilmestynyt ruokintaan heti kun hevoselle on joku vaiva tai ongelma ilmennyt.. Mutta se siitä tällä erää!

Olen kuullut ihailua joiltain siitä, kuinka Tiikeri toimii kanssani näinkin vähän tuntemisen jälkeen. Mutta meillä on selvät sävelet ja toimimme rakkaudella ja rajoilla.

Tiikeri on kiltti, mutta sen verran älykäs, että väittäisin siitäkin kuoriutuvan pedon, jos se saisi siihen mahdollisuuden.

Tärkeää hevosten kanssa on siis pohjatyö, joka tehdään kunnolla.

Kun maastakäsittelyssä sujuu, se jo tarkoittaa, että johtajuus, luottamus ja yhteistyö ovat kunnossa.

Seuraavana päästään hieman siihen "kuppikunta" keskusteluun, koska sanoisin, että moni pistäisi minut siihen kouluratsastaja kastiin, koska siinä eniten kisaamme ja sitä.treenaamme.

Itse en kuitenkaan laittaisi itseäni mihinkään kuppikuntaan, koska teen hevosen ehdoilla ja kaikkea mikä tuntuu mukavalta.

Opetin Tiikerin ajolle, olen aloittanut esteharjoitukset, maastoilemme, teemme maastakäsin, vien Tiikeriä erilaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin. Kaikki tämä kokemuksen vuoksi.

Mutta jos en koe olevani kouluratsastaja, miksi treenaan koulua?

Siihen on yksinkertainen vastaus:
kouluratsastus on kaiken perusta, jos se ei suju, ei voi edetä.

Muistan nuorempana, kun vielä hyppäsin paljon esteitä (ei uskoisi!), kun en olisi muuta tehnytkään ja opettaja palautti maanpinnalle: "jos et osaa kouluratsastusta, et voi esimerkiksi hypätä".

Tuo pitää paikkaansa, koska kouluratsastus on kaiken perusta ja ne perusasiat:
Siirtymiset, pysähtymiset, tempo, suunta...

Jos et osaa kouluratsastusta, et osaa ratsastaa. Jos et osaa ratsastaa, et voi tehdä hevosen selässä mitään (tai ainakaan mitään ihmeellistä).

lauantai 5. elokuuta 2017

Tavoitteiden nollaus

Harrastuksessa ja elämässä yleensä on hyvä olla tavoitteita ja unelmia. Vielä hetki sitten minulla oli niitä monta, mutta nyt on aika, jolloin unelmat tulee jäädyttää ja tavoitteet nollata.

Moni meitä seurannyt sanoisi, että tekee hyvää vain olla ja nollata, mutta itse en ole samaa mieltä.

Meiltä on mennyt jo 10 viikkoa sivu suun ja parhaana mahdollisena treenikautena.
Minulla on ollut hevonen reilun vuoden, jonka kanssa minun piti tavoitella unelmia, mutta olen päässyt treenaamaan siitä reilusta vuodesta noin 5kk, eikä lähitulevaisuudessa näytä yhtään paremmalta, koska Tiikeriltä leikataan etujalka maanantaina.

lainaratsu 2.8.2017 kuva Veera Schütt
Hevonen ei ole vain harrastus, se on unelma, elämäntapa ja asia, jonka avulla olen pitänyt itseni pystyssä arjen huolien ja murheiden kanssa.

Kun tukipilari kaatuu, kaatuu myös moni muu asia.

Minulle on moni todennut, että sellaista se on näiden hevosten kanssa ja en ole suinkaan ainut, jolla tuuria ei ole näiden kanssa. Se on totta, en varmasti ole ainut, mutta jos hevonen olisi ainut murheeni, ei se ottaisikaan näin koville. Juurihan minä jouduin luovuttamaan yhden hevosen kohdalla, 5 vuoden hoidon ja kuntoutuksen (tai oikeastaan kuntoutuksien) jälkeen.

Tämä ei suinkaan ole vierasta, mutta ehkä se tässä pänniikin?

Toivon vihdoin oppivani paremmaksi ratsastajaksi, koska minäkin haluaisin olla hyvä. Ilman ratsastamista oppiminen  on mahdotonta.

Hevosia varnasti olisi, mutta muiden hevosilla ei niin vaan ratsastella oman aikataulun mukaan ja koska en ole osaava, ei kukaan edes hyötyisi "avustani", päinvastoin.

lainaratsu 2.8.2017 Veera Schütt
Tulevat Pinsiön puskaratsastajien, Ylöjärven ja Ylöjärven ratsastajien koulumestaruuskisat jäävät meiltä tänä(kin) vuonna välistä.
Viime vuonna oltiin Ylöjärven koulumestaruuksissa, mut sekin homma kosahti kintuille, kun ei oltu päästy treenaamaan selän märkäpaiseiden vuoksi.. ja olihan ne ekat kisat ylipäätään. Tänä vuonna piti olla treeniä takana ja paremmat mahdollisuudet saada ainakin onnistumisia, vaikkei sijoituksia olisikaan tullut.

Mikäli kuntoutus sujuu, saan hevoseni juuri talveksi ehkä kuntoon, mutta mikäli talvi on samanlainen kuin edellinen, voin vain haaveilla treenamisesta joskus ensi kesänä.

Näinä päivinä mietin, että miksi minä koskaan olen ostanut hevosen? Enkö voisi harrastaa jotain jossa olen hyvä?

..niin, uskokaa tai älkää, minäkin olen joskus ollut hyvä jossain.. en vain tykännyt siitä missä olin hyvä. Nyt kun tykkään harrastuksestani, en ole siinä hyvä. Kuinka älytöntä!
arvata saattaa, ettei näistä mikään liity ratsastukseen tai edes hevosiin?