Monen mielestä on hienoa, että olemme heti lähteneet Tiikerin kanssa kisailemaan, mutta itse en ole ihan varma enää, onko se ollut niin hyvä?
Meillä on aina huonot lähtökohdat; pitkät saikut takana, kelien takia ratsastamattomuus tai kipeänä ja käsi kantositeessä, kun ratsastaa ei oikeastaan edes saisi. Tai estekisoihin, toki vain ristikkoluokkiin, mutta niihinkin aina vain pari kertaa hypänneenä...
 |
| videolta kuvia kisoista 14.4., sijoitus 2/10 Ceessä. |
Jep, hulluhan tässä täytyy olla, etenkin kun yleensä kisojen jälkeen iskee suru siitä, etten osaa, pysty enkä kykene korjaamaan virheitäni jännityksen vuoksi.
Ennen pystyin syyttämään hevosta useasta asiasta, mutta täklä hetkellä suurimmat syyt ovat itsessä ja omassa ratsastuksessa. Tiedostan ongelmat, enkä osaa korjata niitä.
Kotona ja valmennuksissa homma pelaa ja sillä ratsastuksella koulukisoissakin menisi kivasti, mutta eih!
En ole vielä pystynyt päättämään, kumpi on parempi; soitellen sotaan eli kisoja vain niin paljon alle kun mahdollista ja kokemusta vai että treenaisi ja treenaisi ja sitten vasta kisailemaan? Toisaalta, ehkei sillä ole merkitystä edes kuinka päättää?
Toki, ahdistusta ehkä helpottaisi omalla kohdalla myös se, ettei koulukisoissa osallistuttaisi niihin MEILLE liian vaikeisiin ratoihin? Noh, kaikista on selvitty ja läpi päästy, joten onhan sekin jo positiivista, jos asian muistaisi aina ajatella niin, eikö? ;)
Me kaikki vain olemme aina niin kriittisiä tekemisistämme ja kaikki muuta ovat aina parempia, mutta onneksi on ystävä, joka paukuttaa päähän faktoja, vaikka sekin joskus rankalta tuntuu. Toivottavasti myös sinulla on sellainen ystävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti