Tiedättekö sen tunteen kun palat loksahtelevat paikoilleen? Asian ei tarvitse olla edes iso, mutta fiilis on suuri kun kuuluu se "naks" ja edes se yksi pala on taas kasassa.
Toisaaltahan niillä paloilla ei ole merkitystä, koska ratsastus on ikuista oppimista, etkä koskaan osaa tarpeeksi.
 |
| 31.7.2016, kuva Veera Schütt |
Mutta toisaalta, ilman niitä naksahtelevia paloja et osaisi sitäkään vähää ja ilman niitä oivalluksia, et osaisi niitä asioita mitä juuri nyt osaat. Eikö?
Niillä oivalluksilla on siis oma merkityksensä. Vaikkei se olisikaan iso oivallus, voi pieni asia olla osa suurta kokonaisuutta!
Itse en tänään oivaltanut mitään uutta, mutta tunsin onnistuneeni.
Tunsin onnistuneeni ensimmäistä kertaa Tiikerin kanssa tämän parin viikon aikana.
Ja ei, hevonen ei kulkenut mitenkään erityisen kauniisti (tai kauniisti lainkaan :D) tai tehnyt mitään ihmeellistä, mutta se teki kiltisti ja laukkakin sujui ihan kivasti vaikeampaan suuntaan, ja se ylipäätään nousi.
Teimme vain pohkeenväistöä ja menimme askellajit läpi, mutta jostain se hyvä fiilis tuli..
...ehkä se oli se kaiken kokonaisuus, sillä olin äärettömän ylpeä Tiikeristä, koska se nousi kuljetusautoon hienosti. Se matkusti kiltisti. Se käyttäytti hienosti vieraassa paikassa. Se oli ensimmäistä kertaa maneesissa ja sade ropisi kattoon ja se osasi käyttäytyä. Ennen kaikkea se ravaili ja laukkaili aivan tamman vierestä, joka tuli maneesiin, eikä sanonut sanaakaan. Tiikeri yllätti valmentajankin olemalla ori :)
Tunnen ääretöntä ylpeyttä, enkä ole edes varma, olenko ylpeä hevosesta itsestäni vai meistä yhdessä, mutta sen tiedän, että nämä onnistumiset ovat se, joka motivoi eteenpäin ja innostaa harrastamaan!
Tästä on siis hyvä jatkaa leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä ja odottaa uusia onnistumisia!
 |
| ensimmäinen valmennustunti 31.7.2016 kuva Veera Schütt |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti