torstai 4. elokuuta 2016

Johtajuusongelmia

Johtaja on aina ihminen, ei koskaan hevonen, vaikkei sitä aina uskoisikaan... Koin nimittäin maanantaina kovan kolauksen omaan johtajuuteeni ollessani Tiikerin kanssa ekaa kertaa kunnon maastolenkillä maanantaina.

Ei sillä, hyvinhän meillä meni ja selvisimme hengissä. Sehän kai on pääasia kun on (kuitenkin vielä vieraan) hevosen kanssa liikenteen seassa?

Kuitenkin olimme siis oikeasti ihan oikean liikenteen seassa ja heti ensimmäisellä takaa tulevalla autolla oli kuomullinen peräkärry perässä, mut no problem. Lenkillä tuli myös vastaan erilaisia traktoreita peräkärryineen ja härveleineen, maansiirtoautoja jne. Nähtiin varmasti liki kaikki mahdollinen, mopot ja linja-autot lukuunottamatta...
Ja unohtamatta sitä, että menimme myös kaikki askellajit reissussa ilman ongelmia.

No mutta missä se ongelma oli? No niimpä.. Löysin hevosestani sen Orin.
Kyllä, orihan se on, enkä suinkaan ole sitä missään vaiheessa unohtanut.

Ori vain on ollut niin kiltti ja rauhallinen, eikä ole reagoinut mihinkään, ei valmennuksessa edes tammaan, jonka vierestä liki kylkeä hipoen jouduin ratsastamaan..

Noh, maastossa ongelmaksi muodostui laiduntavat hevoset. Oli sukupuoli mikä vain, kaikille piti hirnua ja höhötellä, ohi kulkeminen oli vaikeaa, mitä lähempänä tietä uusi kaveri oli, sekosi Tiikeri aina  enemmän sukkiinsa.

Pysyin tiukkana ja paluumatka olikin liki lastenleikkiä, kunnes pääsimme kotikulmille, jossa on noin 15 hevosen lauma ja aivan tien vieressä. Suurin osa taisi olla tammoja. Ja ei, en jäänyt katsomaan ja varmistamaan asiaa, koska iso lauma oli viimeinen niitti ja Tiikeri sekosi sukkiinsa ihan tyystin.

niin, tässähän se the Ori nyt seisoo kiltisti paikoillaan,
kun pikku neitimme uskaltautui Tiikerin selkään
ensimmäisen kerran tänään.
Ja kyllä kuulkaa Tiikeri varoi joka askeleella,
hyvä kun eteenpäin kulki.
Ja minä se mietin johtajuutta?
Se huusi, pörisi ja puhisi. Käskin eteen niin sain vain pystyyn hyppyjä sekä peruuttelua ojaan jne.
Lopulta turvallisuussyistä oli pakko tulla selästä alas ja taluttelin hevosta laitumen edessä ees-taas, jotta se oppisi käyttäytymään. 

Noh, Tämä neuvottelu jatkui vielä uudelleen iltapäivällä enkä koe, että olisin kovastikaan johtaja hevoseni silmissä..

Olen nyt maanantaista asti miettinyt ja pureskellut asiaa. 
Mitä tehdä? Olenko jo valmiiksi epäonnistunut uuden hevoseni kanssa ja aivan alkumetreillä? 
Teinkö heti väärin, olisinko voinut tai olisiko pitänyt toimia jotenkin muuten?

Ja uskokaa pois, pistin heti viestiä ihmiselle joka hevosen tietää, jotta saisin neuvoja siihen, että saan pidettyä johtajuuden narun oikeassa päässä!

Olemme nyt Tiikerin kanssa nämä pari päivää miettineet asiaa omilla tahoillamme ja kun tänään kiipesin Tiikerin selkään, jouduimme käymään neuvottelut mitä tehdään ja miten tehdään, kuka se johtaja on ja määrää tahdin. Keuliminen ja pukittelu piti taas tänään pyyhkiä takaisin kiellettyjen listalle. Loppuraveissa alkoikin taas yhteinen sävel löytyä ja temput jäivät. Hetkellinen voitto, Jes!
(Huomenna edessä varmasti uusi taisto, mutta näillä mennään mitä annetaan!)

26.7.2016 neiti 3v ohjaa the Oria kentällä.
Jollain tasolla tunnen epäonnistuneeni johtajana. Koska jos olisin johtaja, hevonen ei tekisi kaikkea tuota.

Toisaalta, meillä on yhteistä taivalta niin vähän takana, että eihän meillä vielä edes voi olla johtajuusasiat sekä luottamus sillä mallilla kun Jellen kanssa 7v jälkeen.

Tämä kaikki vaatii aikaa, rautaisia hermoja sekä sitkeyttä.. Yritän myös muistuttaa itselleni, että hevoselle kaikki on uutta eikä ympärillä ole mitään tuttua ja turvallista, Suomen luontokin itsessään tuntuu aiheuttavan joskus sydämen tykytyksiä pienelle heppa-paralle!

Päätin siis olla edelleen johtaja, mutta antaa meille aikaa, todella paljon aikaa! Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti