Ei se ole niin vakavaa!

Hupsista, mun moka ja Tiikerikin jäi kiltisti
pällistelemään, et "mutsi hei, mitä sä siä teet?"
Tiikeri siis nautti vedestä niin, että päätti pistää maate.
Minä en enää ylös nousussa pysynyt kyydissä.
14.8.2016 eka uitto kerta, kuva Sami Kivioja

Vaikka joskus ehkä pohdinnoistani hyvästä ratsastustaidoista voisi kuvitella, että otan hevosharrastukseni jollain tasolla vakavasti, niin ei, en ota.

Jos ottaisin, en olisi hankkinut ikinä noita "projektihevosia", vaan olisin ostanut sen kisavalmiin opetusmestari peeveen, jolla voisin osaamattomanakin hypätä suitsait vaikka metrin tai kaksi, koulu puolesta nyt puhumattakaan!

Hevoset ovat henkireikä ja mielenvirkistys, ne ovat olleet ystäviä ja perheenjäseniä.
Yksi niistä parhaista asioista, mitä
elämässäni on, monen muun asian lisäksi <3

Olen saanut vuosien varrella ja nyt viime aikoinakin ystäviltäni palautetta suorasti ja epäsuorasti siitä, mitä julkaisen sosiaalisessa mediassa harrastuksestani, tai oikeastaan, ihan mistä vain mitä julkaisen :D Olenkin todennut että olen liian avoin, enkä häpeä kirjoittaa mistään, ei minulla ole salaisuuksia, koska asiat, mitä minulle ovat tapahtuneet, niin hyvässä kuin pahassakin, ovat tehneet minusta sen mitä olen.

14.8.2016 valkussa pohkeenväistöä vai jotain ihan
muuta!? :D Pikku-orin omat touhut kyseessä.
kuva Veera Schütt

Miksi olen saanut palautetta?
Noh, minä en ota tätä hevostelua tosiaan kovin vakavasti ja olen mestari päivittämään tilojani ja kuviani hyvin "vitsikkäästi" eli en tosissani. Milloin minulla on kakkakaakki, joka ei osaa mitään, milloin minä hoidan vaihtamaan harrastusta ja myyn hevosen pois. Ja hevonenkaan ei ikinä tee niinkun pyydän. Vuosiin on mahtunut kaikenlaisia päivityksiä niin sanoin kun kuvin.

Yleensä siinä kohtaa kun saan viestiä, jossa minut haukutaan pystyyn siitä, että aina vain haukun ja valitan hevosestani, kuinka paska se on, huomaan kuka minut todella tuntee ja kuka ei. Koska siltä palautteen antajalta on jäänyt huomaamatta ne kaikki sydämet ja kaikki muut mammanmussukka -jutut, jotka aika usein ovat siinä samassa yhteydessä sen muka-negatiivisen sisällön kanssa. 

Noh, eräs hyvä ystävänikin huomautti sunnuntaina kun julkisti alunperin valmennuksestamme vain tilannekuvan, jonka perusteella voisi sanoa, mistään muusta tietämättä ihan mitä vain, että olisinhan nyt voinut kauniimmankin kuvan valita :D

Mutta tilannekuvathan ovat parhaita! Eihän kai kukaan jaksa aina katsoa ratsastuskuvia, jotka usein ovat saman tyylisiä? Tai jaksaa, mutta tilannekuvat tuovat väriä elämään ja saapahan muut aihetta puhua mitä tein väärin, kun hevonen on reagoinut noin... Vaikkei siinä edes ole taustalla mitään sen kummempaa kuin esimerkiksi huomautus raipalla tai hevosen omat touhut :)

Olen todennut, että ne jotka puhuvat, puhuvat joka tapauksessa, joten samahan se on mitä päivitän tosissani, puoli tosissani tai pilke silmäkulmassa? 

Eihän se ratsastaminen edes ole jatkuvaa onnistumista. Onnistumiseen tarvitaan myös ne epäonnistumiset eikä se edes aina ole hevosesta tai ratsastajasta riippuvaista, joten miksen päivittäisiä myös niitä sattumuksia ja epäonnistumisia? Ne ovat kuitenkin osa harrastamista.. oikeastaan ne ovat osa elämäämme!

Ja päivittäessäni tilannekuvan, sehän kertoo vain sen sekunnin tilanteen eikä mitään muuta. Jokainen päättäkööt itse ne edelliset ja kuvan jälkeiset sekunnit, mitä tapahtuikaan oikeasti.. ;)

Eihän olla tosikoita? Epäonnistutaan yhdessä arvokkaasti, koska epäonnistumisien jälkeen tulee aina onnistumisia :)

Joskus voi käydä näinkin, kun kyseessä on kiltti mutta herkkä hevonen.
Kuva kesken laukan kun huomautin (hipaisin) raipalla kylkeen, eikä herra pitänyt siitä..
Kuva ensimmäiseltä viikolta kun Tiikeri tuli Suomeen.
22.7.2016 kuva Veera Schütt