keskiviikko 10. elokuuta 2016

Tunteella, ei taidolla

<3 9.8.2016, kuva Veera Schütt
Kuten blogin nimestäkin voi päätellä, en ole mikään osaava heppatyttö, vaan perus tätiratsastaja tai ennemmin jopa puskailija, jonka hevoset ovat pelastaneet vaikeina aikoina.

Minulle ratsastus on aina ollut paljon muutakin kuin vain ratsastusta, se on rakkautta hevosiin.
Olen aloittanut hevosharrastukseni hoitamalla hevosia ravitallilla. Saimme niitä harjailla ystäväni kanssa.
Myöhemmin tuli ratsastustunnit kuvioihin ja sille tielle jäin.
Se ei kuitenkaan muuttanut sitä, että hevosten kanssa voi tehdä muutakin kuin vain ratsastaa. Silti, täysin ilman ratsastusta tai oikeastaan ilman sitä höntsäämistä en voisi olla...
Olen ehtinyt nuorena harrastamaan paljon kaikenlaista, kuten golfia, partiota, maastojuoksu, kilpauintia, salibandya.
Voisin sanoa, etten koskaan nauttinut noista harrastuksista. Tai ehkä nautin joskus, mutta harrastin ja jatkoin niitä usein painostuksesta. Kisatakin piti, pärjäämisestä nyt puhumattakaan, koska tuloksia piti tulla. Ainakin suurimmassa osassa lajeistani.
Jos halusit vain harrastaa, sinut lyötiin vilttiketjuun, ei merkitystä miten hyvä olit.

Ratsastus on harrastus, josta sait nauttia ja tehdä sen mukaan kun halusit. Tai et ehkä niinkään, koska yleensä raha oli esteenä, enkä voinut ratsastaa niin paljoa kun olisin halunnut, mutta onneksi hoitohevosien kanssa sai puuhata sitten kaikkea muuta <3 Mutta kukaan ei ole ikinä pakottanut valmennukseen, kisoista nyt puhumattakaan. Opettajat ja valmentavat kannustavat ja tukevat, jos kisata haluat, mutta kukaan ei edellytä tai odota mitään. Ja vaikkei aina menisikään kovin kivasti, aina saa niitä kannustavia sanoja tai tsemppejä arvosteluun. Siinä on sitä jotain!

pressuharjoituksia 10.8.2016
Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, jotka mahdollistivat ratsastustuntini joskus jopa kahdesti viikossa, vaikkei rahaa olisi ollutkaan, koska löysin harrastuksen, jota ilman en varmasti edes olisi tässä. Hevoset ovat olleet tukipilarini vaikeina aikoina. Enska pelasti minut syömishäiriöltä sekä paljolta muulta, mistä en edes lähde nyt avautumaan, koska kukaan ei jaksaisi lukea tekstiä, jota lukisitte seuraavat kolme päivää :)

Jelle auttoi minut eteenpäin kun Enskaa ei enää ollut ja Tiikeri toi piristystä arkeen taas, tullessaan elämäämme juuri tähän elämäntilanteeseemme. Oikeastihan minun ei olisi kannattanut hankkia hevosta, mutta onneksi minulla on perhe, joka ymmärtää, että se on kuitenkin se, mitä tarvitsen, että jaksan arjessa. Olen onnekas, että minulla on mies, joka kannusti minua lähtemään Espanjaan katsomaan hevosta, joka olisi vaikka Norjasta lähtenyt hakemaan kanssani hevosta ja joka aina silloin tällöin uhraa omia harrastuksiaan, että kuskaa minua kisoissa ja valmennuksissa. Puhumattakaan siitä, kuinka yksin kuskasi Jelleä klinikalla kun minun piti olla töissä...

Hevoset ovat asiat, jotka auttavat joskus synkänkin arjen keskellä ja olen onnekas, että läheiseni sen ymmärtävät ja auttavat miten pystyvät sen suhteen, että minulla hevonen taas on...

Joskus minua harmittaa se, etten ole hyvä ratsastaja, siitä syystä en katsele olympialaisiakaan: pahoitan mieleni. Minäkin haluaisin osata, mutten osaa.

valmennus 31.7.2016
kuva Veera Schütt

Toisinaan mietin, että on hölmöä, että pärjäsin lajeissa, joista en edes pitänyt. Treenasin verenmaku suussa, vaikken edes halunnut ja pärjäsin.
Nyt kun harrastan jotain, mitä rakastan, en pärjääkään.

Johtuuko se siitä, että en vain ole luonnonlahjakkuus? Vai siitä etten treenaa verenmaku suussa, vaan enimmäkseen höntsäilen ja teen kaikkea muutakin kuin vain ratsastan? 
 Käyn harjaamassa, käyn rapsuttelemassa ja puuhaamassa maastakäsin. En vain jaksa vääntää kentällä, joten miten voisinkaan menestyä?

Jellen kanssa viimeiset vuodet menivät niin, etten juurikaan käynyt tunneilla ja valmennuksissa, niin onhan se Hassua edes ajatella, että edistyisi?

Suurimmaksi osaksi olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, mutta kun näkee pätkän olympialaisista, kun hevonen oikein Tanssii radalla, pistää se miettimään asiaa uusiksi.

Mutta toisaalta, minä nautin Tästä. Nautin tästä juuri NÄIN! Miksi minun pitäisi olla hyvä ratsastaja?

Tänään kävin vain touhuamassa Tiikerin kanssa, nautin siitä ja tunsin suurta onnistumista pienistä asioista, sillä siedätin Tiikeriä pressuun:
Laitoin pressun sen selkään, maahan ja kävelimme sen ylitse, heiluttelin vieressä ja laitoin heilumaan aidalle. Ja hevonen kuunteli minua ja oli kuin pressua ei olisi.

Sen jälkeen opettelimme merkistä peruuttamista sekä vieressä ravaamista.
Me teimme sen, teimme sen yhdessä, vaikkei eilen sitä yhdessä osattu, tänään opittiin!
Se fiilis mitä näin pienestä asiasta tulee, miksi edes haluaisin vaihtaa sen siihen väkisin tekemiseen?

pressuharjoituksia 10.8.2016
Puskaratsastajana olen onnellinen ja rakastan sitä mitä teen. Lahjattomana tavoittaisi haluamani osaamisen vain kovalla työllä ja menettäisin paloni tähän kaikkeen, joten se ei kannata...

Tyydyn siis olemaan ikuinen alkeiskurssilainen, varustettuna maalaisjärjellä. Teen mistä nautin ja jätän sen osaamisen niille, jotka oikeasti osaavat.

Nähdään siis raviluokan tai ristikkoluokan häntäpäässä, olen hyvä pitämään ensimmäistä sijaa peräpäästä. Mutta suoritushan kai sekin? :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti