Minusta tuntui tänään siltä!
Meillä oli kauan odotettu valmennus, ulkomaalaisen valmentajan Hector Carmonona Jr:n tunti lähimaneesilla. Lähimaneesilla, jonne ainakin näin talvella menee mielellään kopin kera, koska kävelymatka on reilun tunnin ja hevonen jaksaa valmennustunnista yleensä vain sen 30 minuuttia, saati jos oltaisi se tunti jo matkattu ratsain, ei tunnille paljon puhtia jäisi...
Yleensä jännitys momenttina lähtöön on miehen työt näin talvisin, että tuleeko hälytys töihin, että perutaanko valmennus sen vuoksi.
 |
| kuva Sami Kivioja |
Noh, nyt ei tullut soittoa töihin, mutta vetoautomme ei käynnistynyt... Onneksi yleensä olemme lähdössä liikkeelle ajan kanssa, mutta siitä huolimatta pääsi perkele suusta, koska en mitenkään ehtisi ajoissa ratsastaen tunnille, etenkin kun yksi tilsakumi irtosi loppuviikosta, olisi riski ratsastaa ja taluttaen veisi liikaa aikaa.
Ajoin kiireellä tallille, mies vielä soitteli, että sori, en saa autoa elpymään. Soitin matkan varrelta tallinomistajalle ja kyselin, onko heidän kyydityskalustonsa saatu korjattua. Ei ollut. Meinasi itku päästä, että mitäs nyt!? Onneksi tälle päivälle oli vielä yksi oljenkorsi, jota uskalsin kysäistä. Jos olisi ollut jokin muu valmennus kyseessä, tai päiväkin, en olisi vaivannut asialla, mutta nyt tiesin, että apua saattaisi saada. Soitin ystävälleni, joka asuu tallia lähellä ja kysäisin, oisko kyyti maneesille mahdollista.
Ei mennyt kuin 10min ja kyyti oli pihassa, mikä ihana pelastus!
Päästiin ajoissa paikalle, sain rauhassa laittaa hevosen ja saimme paritunnin sijasta oikeastaan yksityistunnin.
Hevonenkin oli melko jees! Tai oikeastaan, koska laukat nousivat helposti kumpaankin suuntaan, se oli ainut millä oli merkitystä ensi viikon kisoja ajatellen :D
 |
| kuva Sami Kivioja |
Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä nyt väsyttää ja tuntuu siltä, että tänään on harrastuksen eteen ja etenemisen suhteen annettu taas kaikkemme ihan kirjaimellisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti