Paljon takana, vielä enemmän edessä

Enskan perusratsastuksessa lähdettiin tästä...

Laskeskelin, että olen ratsastanut noin 16 vuotta, joka on yli puolet elämästäni. Valitettavasti sitä ei huomaa ratsastuksesta...

Aloitin ratsastuksen aikoinaan suoraan jatkokurssilla, ensimmäisellä tunnillani siis laukattiin, eikä minulla ollut mitään hajua mitä sielä hevosen selässä pitää edes tehdä.
Huonoksi onnekseni taluttajia ei edes riittänyt kaikille, mutta sain sentään ekalle laukannostolle taluttajan, jolta sain neuvoja, miten edes nostan laukan.

..ja Enskan kanssa päästiin tähän perusratsastuksessa.

En tietääkseni ollut yhtään sen parempi ratsastaja kuin muutkaan, mutta jostain syystä minua siirrettiin tunnilta toiselle, aina parempaan ryhmään.

Lopulta löysin vuosien päästä itseni "valmennusryhmästä", eikä minulla ole vieläkään tietoa, miten edes jouduin sinne.

Ehdin ratsastamaan ratsastuskoulutunneilla noin 5 vuotta, pääasiassa kerran viikossa, noin vuoden jossain välissä sain käydä 2 kertaa viikossa, mutta voitte uskoa ettei tuolla tahdilla edistytä yhtään mihinkään.

Sitten tapahtui elämäni ihanin asia, nimittäin ostin ensimmäisen hevoseni Enskan omakseni. En kadu sitä, mutta 5 vuoden ratsastuskokemuksella kun ostaa ravurin radoilta, eikä ole mitään hajua hevosenomistamisesta, saati kouluttamisesta, voisi luulla ettei se ole järkevin idea. Etenkin kun lopetin ratsastuskoulussa käymisen.
Enskan aikana eli noin 3 vuoden aikana taisin käydä kerran Jutan valmennustunnilla muistelemassa asioita eli miten oikealla hevosella ratsastetaan.

Aluksi Enska ei suostunut ylittämään edes puomeja,
kaikki piti näyttää sille itse, mitä pitää tehdä.

Enskasta tuli ihan kiva puskaratsu, olisi sillä voinut estekisat leiskauttaa ja raviohjelman jos koulupuolelle olisi halajanut.

Enskan jälkeen tuli Jelle. Siitä se unelma lähti, minun tosiaan piti ruveta valmentautumaan.
Vaikken Jelleäkään kadu, olisi tässäkin kohtaa ollut järkevämpää ostaa valmis hevonen. Jelle ei juuri mitään osannut, jolkotti lähinnä pääpystyssä eteenpäin, esteitä ei kunnioittanut pätkän vertaa vaan lähinnä astui yli, jos ei läpi mennyt.

..mutta kyllä me lopulta päästiin ihan hyppäämäänkin :)

Alku näytti lupaavalta, kävin tunneilla ja valmennuksissa pääasiassa 1-2krt viikossa kesän ja syksyn. Sitten tahti hieman harveni ja lopulta loppui ilo lyhyeen kun Jellen hankositeet pamahtivat tapaturmaisesti. Siitä alkoi vuosien kuntoutus.

Jossain kohtaa kävin Jellen saikun aikana yhdellä valmennustunnilla taas muistelemassa oikealla hevosella ratsastusta, mutta eihän siitä pitkällä tähtäimellä apua ole.

Viimeisen 6 vuoden aikana, johon mahtuu myös Jellen kaikki sairaudet ja monet kuntoutukset, laskin äkkiseltään, että tunneilla tuli käytyä noin 6 kertaa.

Vähän niinkun kerta per vuosi jos vuosille jakais. Ei paljon ja voitte arvata, ettei kehitystä kauheasti itsenäisesti ratsastaen tapahdu.

Toidaalta, Enska ja Jelle opettivat minulle kyllä paljon vuosien varrella, mutta eihän mikään korvaa tunneilla käyntiä. Jos ei käy tunneilla, ei voi edistyä.

Tästä voitte laskea yksi plus yksi, ettei Tiikerin hankintakaan oikeasti ollut se fiksuin juttu, koska edelleenkin se valmiiksi osaava olisi ollut se järkevin ratkaisu, mutta miestäni lainaten "ehkä vain pidät haasteista". Niin, ehkä? Tai ehkä olen vain tyhmä? Tai ehkeivät ne valmiit hevoset vain muuten miellyttäneet minua? Kuka tietää kun en itsekään osaa vastata...

Jellen kanssa edistystä ensimmäisen kesän aikana,
kun tiuhasti tunneilla käytiin!

Tämä tunneilla käymättömyys ja tunneilta seuraavalle hyppiminenkin on ollut ihan kva juttu, se ainakin tuntui nuorena tosi kivalta kun oli olevinaan parempi kun muut (kaikkea sitä voikin itsestää kuvitella!?), mutta näin jälkikäteen huomattuna siinä on ilmennyt muttia.

Ei kuulkaa ihmekään, että olen ikuinen alkeisratsastaja, koska puolet opeistahan on saamatta tuon hyppimisen vuoksi!

Annampa muutaman esimerkin:

Ei siitä taida olla kuin muutama vuosi, kun ratsastin kaverin nuorta hevosta, joka oli kentällä toista tai kolmatta kertaa. Kiva hevonen ja hetkittäin jopa meni ihan kivasti. Mutta ympyrä ja asettuminen, voi viude.. tuntui etten koskaan ole ollut ennen hevosen selässä.
Ongelman ydin: minulle valkeni ensimmäistä kertaa, että hevosta käännetään ulko-ohjalla ja sisäpohkeella eikä noh, ohjilla, tai ainakaan sisäohjalla pelkäståän.
En tiedä miten ratsastustunneilla olin aina kääntänyt hevosta, ei siihen kukaan koskaan kyllä puuttunutkaan. Jelle taas toimi nimenomaan ohjilla, pohkeet pyysivät vain lähinnä.eteenpäin.

Viime vuoden lopulla opittua:
Hevosta pysäytettäessä käytetään myös pohjetta, jotta saadaan pidettyä hevonen siistissä kasassa, ilman että se leviää joka suuntaan. Olen opettanut 4 ratsua pysähtymään, en tiedä miten olen onnistunut siinä, koska perusasiat ovat näin hukassa. Oikeasti!

Tässä vain pari esimerkkiä, mutta sikäli, että olen ratsuttanut kaksi hevosta perusasioihin, en todellakaan tiedä miten se on ollut edes mahdollista, koska minulla ei ole edes perusasiat kunnossa.

Tämä on syy, miksi olen nyt yrittänyt panostaa tunneilla käymiseen; ilman tunteja en pysty edistymään ratsastajana, ilman tunteja olen ikuisesti alkeisratsastaja joka junnaa vuodesta toiseen paikoillaan.

Nyt on jo liian monta vuotta junnattu paikoillaan ja ihan hävettää myöntää kuinka kauan sitä onkaan ratsastanut, koska vuodet eivät kyllä ainakaan ylistä näitä "taitoja".

En koskaan unohda sitä, kun valmentajani harmitteli kun ilmoitin lopettavani tunneilla käymisen hevosen oston vuoksi.
Hän sanoi, ettei epäile taitoni riittävän, mutta itsekseen sitä vain ratsastelee eikä ratsasta ja se pitää paikkaansa 110%!

Kyllä ratsastustunnit ovat se juttu, joka opettaa uutta ja pitää ne vanhatkin taidot tai "taidot" yllä!