perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hevosen monta persoonaa

Tiedättekö kun ihmisillä on monta minää? On työminä, kaveriminä, parisuhdeminä, erikaveriminä, naapuriminä, harrastusminä... listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Jokaisella on se oma minuus, joka hieman muuttuu riippuen missä on, kenen kanssa jne.
Jollain on näitä jakautuneita persoonia vähemmän, jollain enemmän.

Sama pätee hevosiin, yksi hevonen voi toimia yhdellä muttei toisella. Yhdelle hevonen näyttää yrmykyrmy naamaa, toisen naama nuollaan ennen kuin kissaa ehtii sanomaan. Toisella laulla nousee, toisen kanssa peräpää on ainut joka nousee ilmaan.

Kengittäjä totesi tänään, että ei luota hevoseeni, että se on jollain tavalla hieman häijy. Juu noh, aika koville ja veemäisiä juttujahan se on tehnyt kengittäjälle, joten mielipide asiasta hyväksytty, vaikka toki itseä hieman nauratti, että sehän on vain herkkä ori, jonka kanssa täytyy käydä keskustelu kuka on pomo. Muutenhan se on sellanen mamman lussukka!

Tiikeri taitaa olla tallimme kiltein hevonen, vaikkei ne muutkaan pahoja ole. Se toimii tallia tehdessä kaikilla kivasti. Ainakin pääasiassa, mutta toki olen ohimennen kuullut hevosestani hieman juttuja, joista jo voi päätellä että kyllä se hieman erilailla pelittää eri ihmisten kanssa.

Valmentajaan Tiikeri on tehnyt vaikutuksen, kun niin fiksusti käyttäytyy valkussa, oli yksin tai kavereiden kanssa. Ei ole väliä vaikka maneesi rämisee tai lunta tippuu katolta. Se on löllölussukka, jolta pitäisi ratsastajan vain osata vaatia, niin tekee vaikka minkä tempun.

Minun mammanmussukkani lisäksi, olen löytänyt sen joskus ilkikurisen Tiikerin. Ei se pahaa tarkoita, se vain haluaa hieman näpäyttää tai tehdä mitä itse haluaa.. no kula ei haluaisi? Sillä siis on omat mielipiteet!

Olen miettinyt, että olisi hauska tietää miten Tiikeri käyttäytyisi, jos vieras ihminen menisi sen hoitamaan ja ratsastamaan ilman minua, millainen se olisi? Super kiltti  häijy? Vai ei eroa käytöksessä?

Mietin myös, mistä johtuu hevosen erilainen käytös eri ihmisten kanssa?

Ihminen käytöksellään vaikuttaa siihen, että hänestä pidetään, häntä arvostetaan, pelätään tms. Käytöksellä siis yleensä pyritään johonkin.

Mutta entä hevonen? Mihin se pyrkii käytöksellään?

Vai onko käytös vain mielivaltaista tai riippuvainen esimerkiksi käsittelijästä?

Heijastaako hevonen käytöksensä käsittelijästä vai jostain muualta? Vai onko hevosilla vain enempi tai vähempi jakautuneita persoonia, jotka vain tulevat esille eri tilanteissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti