Ojasta allikkoon vai askel edellä suunnitellusti?

Kun kyse on ikuisesta puskaratsastajasta, vailla minkäänlaista taitoa ja osaamista, voi olla suurikin harppaus haukata liian iso pala. Vaikka kyse olisikin vain seurakisojen pikku luokista.

Herra ori tyytyväinen omaan suoritukseensa?

Kun on tasoa Puska Ö, sitä miettii, että mennäänkö ojasta allikkoon kun valmentajakin miettii valmennuksessa tehtävät sen mukaan, että "Been ohjelmissa tämä suoritaan näin.."

Niin, Been ohjelmissa ja minusta tuntuu, että juuri ja juuri on selvitty Ceestä, Beet on menty pyristellen läpi.

Mietin asiaa pitkään, kunnes tajusin, ettei tässä olekaan nyt siitä kyse! Tai osittain varmasti on, ehkä valmentaja toivoo meidän starttailevan Beetäkin, mutta ymmärsin, että valmentautuessa täytyy mennä askeleen edellä eikö!?

Jos treenamme vain Ceehen riittäviä asioita, pyristelemme Ceen radat läpi, mutta jos treenaammekin Beetä, meillä on mahdollisuus onnistua Ceessä.

Askel edellä, eikä yhtään enempää!

Kisoissa on osattava vaadittavat asiat, mutta sillä ei vielä pärjää. Enhän minäkään kisoihin mene hyppäämään 80cm, vaikka sen korkuisen esteen olen Tiikerillä ylittänyt, vaan kokemusta olemme hankkineet vasta ristikkojen verran ja yhtään korkeammat esteet olisivat typeryyttä.

meillä valennuksetkin ovat ilmeikkäitä!

Sama se on koulukisojen kanssa. Vaikka osaisimme yksittäisen tehtävän Aan ohjelmasta, olisi itsemurhaa edes yrittää startata rataa! Yksi temppu ei ole osaamista, siihen vaaditaan enemmän.

Ratsastaminen tai oikeastaan hevoset, on harrastus, joka vaatii pitkää pinnaa enemmän ja vähemmän asiassa jos toisessakin, oppiminen on ehkä se aikaa vievin, koska ikinä ei osaa kaikkea.... Joskus mietinkin, miksi kukaan edes harrastaa tätä? Olen tullut siihen tulokseen, että vain ne, joilla on päässä vähän vinksahtanut, harrastavat hevosia, eihän tähän kai kukaan täysijärkinen rupea!? (Silti en päivääkään vaihtaisi!)