rakastan

17.3.2017 kuva Veera Schütt

Kun kävelet tarhaan hakemaan hevostasi, parasta mitä voit kuulla, on hörinä tai jokin muu äänimerkein päästetty tervehdys, mutta mitä jos sitä ei kuulu?

Tuo tervehdys on minulle sikäli outo, etten muista ensimmäisen hevoseni koskaan huutelevan minulle koko 7 vuoden aikana. Se harvemmin muutenkaan piti ääniä.

Jelle taas huuteli minulle myös ehkä kaksi kertaa vuodessa meidän 7 vuoden taipaleen aikana, jos sitäkään.. sekin oli aikalailla hiljainen kaveri siis.

Sitä aina ajattelee, että on saavuttanut jotain suurta, kun saat hirnunnan tervehdykseksi mutta kertooko se kaikkea? Eihän kaikki hevoset lirkuttele!

Tiikerikin on oriksi aika hiljainen, ei sekään paljon itsestään ilmoittele. Jos joku valmennus- tai kisapaikalla huutelee, Tiikeri vastaa, joskus se saattaa ilmoittaa tullessaan, et täällä ollaan! Jos muut huutelevat vähän väliä, alkaa jo Tiikerikin ihmetellä, että mikä on kun pakko jatkaa?

Tiikeri ei paljon ole puhunut ja pussannut, Pätkis sitäkin enemmän.

Olenkin miettinyt, että missä mättää?

Tiikeri tekee mitä pyydän, se kunnioittaa, mutta se ei näytä tunteitaan millään tavalla? Kyllä edelliset hevoseni ovat rakkauttaan jotenkin osoittaneet, vaikka hiljaisia ovat olleetkin!

Kun menen tarhalle, Pätkis saattaa kiljua tervehdyksen ja pieni kipitys kuuluu kun se kipittää tarhan perältä luokseni innoissaan! Tiikeri yleensä möllöttää tarhan perällä, pää kyllä nousee kun tulen, mutta ei asian eteen tehdä sen kummemmin mitään.

Olo on kuin lottovoittajalla niinä hetkinä, kun Tiikeri tervehtii hörinällä tai se jopa tulee luokseni omatoimisesti!

Olenkin viime aikoina Herra orille motkottanut siitä, että eikö se yhtään mua rakasta, näkee piru vieköön mutkin vain porkkanana!

Myönnän, tuo porkkanan anto on lähtenyt hieman käsistä, koska minua niin kävi sääliksi kun toinen tuli lämpimästä kylmään ja täällä ei ole mitään tuttua sille, joten saattoi herkkujen anto lähteä hieman lapasesta...

Nyt olenkin kunnostautunut ja palkkaan Tiikeriä ennemmin kehuilla, taputuksilla ja rapsutuksilla, välillä muistan palalla porkkanaa.

Jokin on silti muuttunut, jokin ihan pieni juttu... nimittäin hetken lässyttelyn jälkeen kentällä, se on alkanut kovasti pussailemaan! Raksit seinään, olen saavuttanut jotain!

Edes hyvin menneet kisat eivät korvaa tuota tunnetta, joka tulee siitä, kun tiedät hevosesi ihan aidosti välittävän sinusta. Siteenne vahvistuu ja yhteistyö on taas paljon helpompaa.

Iberianhevosyhdistyksen Nina minulle sanoi Tiikerin minulle tullessaan, että se valitsi minut. Aina joskus jopa uskon siihen.

Tarinamme mutkista huolimatta saimme toisemme ja se on voittanut pienessä ajassa jo ison palan sydäntäni. Tuo hevonen on jotain sellaista, mitä eivät edes sanat kuvaa. En voi sanoa kuin; RAKASTAN!