Kenellä on varaa hevoseen?

Rikkautta on rakkaus <3

Monesti kuulee, että hevoset ovat rikkaiden harrastus. Onhan se pitkälti totta, koska yleensä rahalla pääsee harrastuksessa pidemmälle, koska on varaa ostaa kaikki tarvittava, valmentautua ja kilpailla.

Mutta kyllä vähemmälläkin rahalla on mahdollista pitää hevosta, pitää vain osata luopua jostain ja tehdä unelmien eteen töitä.

Minulla ei ole menestystarinaa, kuten Korumies Arvilla. Arvin apuna on ollut sosiaalisen median voima, joka on hienosti mahdollistanut nuoren miehen unelmat. Sosiaalisen median ansiosta Arvi on hienosti ajanut nyt myös nuorten yrittäjien asioita, go Arvi!

Mutta asiaan, kerron oman tarinani tiivistetysti;

Itse olin 17-vuotias, kun ostin oman ensimmäisen hevoseni Enskan, puoli vuotta äitini kuoleman jälkeen. Osto tapahtui vuosien säästöillä, kuten nyös ylläpito. Kyllä, maksoin itse hevoseni ja sen kulut. Isäni lupasi osallistua joka toinen kuukausi tallivuokraan, koska lopetin ratsastustunnilla käymisen, jonka hän oli kustantanut.

..isäni maksoi kuitenkin vain yhden tallivuokran ja luonteeni on sellainen, etten lupauksien peräänkään usein kysele, joten nielin tappioni.

Isovanhempien avustuksella eli kyydeillä pääsin tallille. Tallivuokra ei päätä huimannut kun teki tallivuoroja liki joka päivä. Ensimmäisen hevosen kanssa ei tehty muuta kun puskailtu eli rahaa ei mennyt "ylimääräisiin".

1.6.2016 kuva Veera Schütt

Kun täytin 18v, ammattikoulun ohella kävin baarissa töissä ke-la öisin aina kun vuoroja oli tarjolla. Kyllä, päiväni alkoi usein 5.30 koiran lenkityksellä, jonka jälkeen valmistauduin kouluun. Klo 8-16 meni yleensö koulupäiviin ja hieman yli viisi olin kotona ja siitä suoraan tallille. Kahdeksan maissa kotona, mahdolliset läksyt ja klo 21 töihin lähtö. Riippuen illasta ja sen sujumisesta, olin kotona nukkumassa noin klo 02-03 ja taas uusi päivä alkoi klo 5.30.

18v täytettyäni sijoitin toki myös autokouluun, ajokorttiin ja autoon, jotta pääsin tallille itsenäisesti enkä ollut riippuvainen muista. Kyllä, maksoin nämäkin itse.
Ja ei, perheeni ei ole koskaan ollut rikas, perusduunareita; kuorma-autokuski sekä kaupankassa työpaikkoina.

Monet kaverini ihmettelivat miten minulla on varaa hevoseen, mutta koska en käynyt baareissa juomassa enkä polttanut, meni " ryyppyrahani" hevoseen.

Kun Enskasta aika oli jättämässä, piti minun säästöilläni ostaa osaava hevonen. Jelle ei sitä ollut, mutta maksoi saman verran, olihan siinä rotulisää...
Kuulin huhuja, kuinka isi maksaa. Paljon muitakin juttuja kuulin, harva vain tiesi, että siinä vaiheessa isänikin oli jo menehtynyt ja jättänyt jälkeensä velkaa, ei rahaa.

Tallipaikka oli vaihtunut jo Enskan aikana hieman kalliimpaan, mutta oli lähempänä ja mahdollisti harrastamisen eri tavalla, koska ratsastusmatkan päässä oli kenttä, maneesi, maastot ja uittopaikat.

Edelleen tein tallitöitä sekä siivosin hevoseni karsinan itse. Tallitöitä taisin tehdä 5 vai 6 vuoroa viikodsa. Pappani oli niin ihana, että teki kanssani tallihommia, vaikka ensimmäisen kerran koski hevoseen silloin kun Enskan ostin. Pappa on aina ollut varteenotettava tallirenki ja edelleen hoitaa hevoseni kengitykset eli on kengittäjän juttukaverina kengityksen ajan :)

22.5.2009 kuva Veera Schütt

Ammattikoulusta päästyäni tein tietenkin töitä omalla alallani, välillä parissakin paikassa. Baarihommat lopetin kun sain oman alani töitä, koska oma kroppa ei sitä enää kestänyt.

En ole itsekään koskaan ollut perusduunaria kummempi, joten hevosharrastuksen eteen täytyy edelleen tehdä töitä, jotta se on mahdollista. Onneksi minulla on ihana mummu, pappa sekä isotäti, jotka myös auttavat elämässä. Unohtamatta miestä joka kyyditsee ja kummisetää, joka ollut varakuskina välillä tarvittaessa. Tämä on hommaa, joka sitoo kyllä niitä läheisiäkin, jotta homma toimii!

Lapsen saannin myötä lopetin tallihommat ja keskityn vain hevoseen talilla käydessäni, se tuo lisää kustannuksia. Myös valmennukset ja kisat tyhjentävät tiliä tehokkaasti. Hevosen sairasteluja unohtamatta...

Käyn kokoaikaisesti hammashoitajana töissä, sen lisäksi teen joskus viikonloppuisin öitä henkilökohtaisena avustajana ja toimin lapsemme omaishoitajana. Työtä siis täytyy tehdä unelmiensa eteen oikeasti paljon ja paljon täytyy nipistää arjessa, että tähän kaikkeen on mahdollisuus.

Mutta sanoisin, että meillä kaikilla on mahdollisuus omistaa hevonen, sen eteen tulee vain tehdä töitä ja luopua joistain muista asioista (rahan, ajan ja mielenterveyden lisäksi ;))

Toivon, että oma tarinani antaisi toivoa muillekin!