Paloja sydämestä menneisyydessä

1.6.2016, kuva Veera Schütt

Tänään tuli vuosi siitä, kun hautasin Jellen, tuon uljaan mustani ja toukokuun 22. pvä tuli 8 vuotta kun hautasin edellisen uljaan mustani, Enskan.

Liian lyhyessä ajassa, liian monta hyvää hevosta.

Vaikka Enskan hautaamisestakin on aikaa, muistan kummatkin päivät kuin eilisen. Niitä ei unohda. Ei hyvällä eikä pahalla.

Kiitollinen olen hyvälle ystävälleni Veeralle, joka on seissyt rinnallani kirjaimellisesti kun maailmani on romahtanut edesseni. Hän on jaksanut tukea ja nostaa minut ylös aina uudelleen.

Vaikka suru on edelleen suuri ja ikävä aivan mieletön, olen kiitollinen kaikista niistä päivistä, jotka sain viettää noiden suurien, mustien kultakimpaleiden kanssa. Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä opin, niin hyvässä kuin pahassakin. Olen kiitollinen siitä, kuinka nuo hevoset pitivät minut pinnalla ja vetivät ylös suosta kerta toisensa jälkeen ja sen vuoksi myös minä tein saman niille ja lopulta tein sen vaikeimman päätöksen päästää irti.

22.5.2009

Ystävästä, perheenjäsenestä ja elämän tavasta on vaikea luopua ja päästää irti, mutta joskus on tärkeämpää ajatella sitä toista eikä vain omia tunteitaan.

Joskus on hyvä lopettaa se katsominen ja seuraaminen sekä yrittäminen. Joskus vain on aika päästää irti.

"Syttyi minulle tänään taivaalle uusi tähti,
Jelle enkelinä tästä maailmasta lähti.

Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.

Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.

Hyvää matkaa pieni ponini,
täällä sinua ajattelemme ja ikävöimme...
 vielä joskus tiemme taas kohtaa <3"

Näin kirjoitin vuosi sitten ja edelleen ikävöin, kumpaakin hevostani eikä yksikään uusi hevonen täytä edellisen paikkaa. Niillä kaikilla on oma paikkansa sydämessä ja elämässä <3

Rakastetaan ja ollaan kiitollisia joka hetkestä rakkaiden kanssa, jokainen hetki voi olla viimeinen!