Olin hieman surullinen kun menin tallille. Harmitti ettei kentällä voi tehdä hommia, takana oli taas jotenkin rankka ja kiireinen työpäivä. Yksinäiseltäkin taas tuntui, koska hei, eihän me hevosihmiset ikinä ystäviä nähdä, elleivät ne ystävät ole tai raahaudu tallille.
Yritin soitella kaveria seuraksi tallille, jotta piristyisin, mutta hän oli ikäväkseni kipeä.
Onneksi Tiikeri sai hymyn huulille jo pelkällä tervehdyksellä!
Talliin mennessä olikin tallille tullut jo muitakin, jes! Tätä tapahtuu harvoin sillon kun minäkin olen vasta mennyt tallille. Jostain syystä olen tallilla aina väärään aikaan ja porukkaa alkaa valumaan paikalle kun minä teen jo lähtöä kotiin..
Sain kutkuttelevan ehdotuksen, että lähtisin tallikaverin hevosen ratsastajan kanssa maastoon, ihan rauhalliselle lenkille tietenkin.
Tallillamme suurin osa hevosista on ravihevosia, joten rauhallinen maasto voi joskus olla mitä vain, etenkin jos askellaji on enemmän kuin käynti.
Ulkona kävi kova myrsky ja hevoset olivat tarhoissaan jo valmiiksi virittyneen oloisia, Tiikeriä lukuunottamatta. Päädyin lähtemään maastoon, koska viime aikoina maastoilut ovat jääneet ihan kokonaan kiireen, liukkauden, laiskuuden ja pimeyden takia. Tekosyitä on ollut joka päivälle...
Yleensä ravihevosen kanssa maastoillessa, rauhallisuus voi tosiaan olla mitä vain, tällä kertaa meillä olikin matkassa todella lunki kaveri, joka hiihteli edessä rauhallisesti..
Toista se oli meillä. Omat ongelmani alkoivat jo selkään nousussa, koska hevonen ei seissyt paikoillaan vaan oli jo kovasti menoillaan.
Käveltiin kaverin perässä ja jo tallin pihasta päästyämme sain käynnistä mukavan selkä kaarelle ja ylös -pukin. Totesin, että jahas!
Rauhalliseen käyntiin mahtui pukkeja, pystyyn hyppimistä, paikallaan laukkaamista ja liikkeitä, jotka varmaan voisi laskea korkeakoululiikkeiksi. Kaikki siksi, että tein pidätteitä.
Muutama matkan varrella ollutta hevosta pukkilaukkoineen tarhassa, aiheuttivat jännitysmomentteja enemmänkin, mutta hengissä selvittiin.
Ainoastaan meidän uusi bootsi otti matkalla hatkat, kun eivät niin välittäneet Tiikerin korkeakoululiikkeistä, mutta onneksi löysin ne hangesta 20m ennen kun oli viimeset mahkut löytyä tai olla löytymättä, kun autolla kävin etsintäreissun suorittamassa.
Hauskinta reissussa ehkä oli, että kun pyysin raviin ja yhdellä pätkällä jopa laukkaa, olivat ne rauhallista ja hallittua. Laukka oli oikeastaan aika kivaa, lyhyttä ja pyöreää. Kyllä siitä radalla olisi kasin ainakin tempaissut!
..eikä ole muuten pitkäkään aika, kun juuri mietin, että Tiikeri on tätä nykyä ollut suht lunki ja varma tyyppi, että miksei se jo olisi taltutettu tätikuljettimeksi. Mutta tämä päivä muistutti, vaikka Tiikeri pysyikin hallinnassa hienosti (minulla), on se niin omanlaisensa persoona, että ehkei se ainakaan vielä olekaan ihan täysin tätinkuljetin. Täytyy alkaa taas reenata tuota maastossa, etenkin myrskyssä menoa ;)
Mutta kylläpä piristi, vaikka reissu olikin hieman erilainen ja toi oman jännityksensä! Kuinka kiva onkaan huomata, että hevonen on kunnossa ja innoissaan menossa, vaikka myrsky selvästi hermostuttikin sellaiseen tottumatonta etelän ihmettä!
Ps. Sielä tuli niin paljon lunta ja sataa edelleen, että ehkä saadaankin vielä uudestaan kenttä hyväksi ratsastaa, jes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti