perjantai 10. helmikuuta 2017

Kun sinä itse olet ongelma

Tiedättekö sen tunteen, kun joku asia on todella vaikeaa eikä se millään onnistu? Yrität ja yrität, ehkä hieman mennään eteenpäin mutta silti vain tökkii? Vähän kuin käsijarru päällä yrittäisi eteenpäin!

Ajattelet, että hevosella on ongelma, ehkä jossain määrin onkin, mutta suurin ongelma on sinussa. Tässä tapauksessa ongelma on vasen jalkani.

Tiikerin helpompi suunta on siis alusta asti ollut oikealle, vasen on ollut kaikin puolin vaikeampi, kaikissa askellajeissa eikä ongelmia yhtään ole helpottanut Tiikerin jumit ja lihaskalvojen kireys oikealla, koska taipuminen vasemmalle on tietenkin hankalaa.

Nyt kun olemme reilun viikon päässeet tekemään kentällä hommia, ovat asiat edistyneet kummasti, laukkakin on ihan jees, oikealle treenattiin keskiviikkona nostoja jopa pysähdyksestä, jota en olisi uskonut näin nopeasti pystyvämme edes tekemään.

Noh, ongelman ydin onkin se vasen! Laukat kyllä nousevat, mutta nostot eikä laukka ole läheskään niin hyvää kuin oikealle (mutta osa syy on siis myös hevosessa, ei pelkästään jalassa :D seliseli ja silleen!)

Tämän viikon aikana olen pistänyt merkille, että en saa vasenta jalkaani oikeaan paikkaan enkä asentoon kunnolla; kantapää ei pysy alhaalla ja en saa pohkeita annettua niin tehokkaasti, lisäksi jalka siirtyy selvästi edemmäksi, nostossa taas ei pysy edempänä vaan siirtyy taaksepäin.

Onko siis ihmekään jos nostot ovat hieman hankalia ja ravi ei ole niin hyvää, jos ei saa edes pohkeita läpi ja hevosta ohjien ja pohkeiden väliin? ..no eikai se ole niin justiinsa?

Eilen yritin panostaa vasempaan jalkaan 110% ja kyllähän se helpotti nostoja. Uskaltauduin yrittämään jopa pysähdyksestä vasempaan laukan nostoa ja kun oikein yritti ja keskittyi, kyllä se sieltä tuli! Toki ei niin nopeasti ja säpäkästi kuin oikeaan, mutta nousi muutaman käynti askeleen kautta.

Tänään vasen jalka onkin sitten hieman sitä mieltä, että kiitti mulle riitti! Saisiko jostain uuden lonkan? Se voisi helpottaa tätä oikein ratsastamistakin, ehkä?

Toisaalta on kiva huomata, että asiat voisivat helpottaa ihan vain sillä, että itse oppisi ratsastamaan, mutta toisaalta se tässä surullisinta onkin, koska sitä on yritetty jo monta vuotta oppimatta! :D

Minun ei pitäisi julkaista yhtäkään videota ratsastuksestani, mutta antaa nyt mennä tämän kerran näin julkisesti... Tällä videolla laukan nostoja on päästy treenaamaan kahtena päivänä ja koko vuonna laukkailuja tässä takana vain 4 krt (viimeisin 4-5kk aikana alle 20krt). Eli voisi se kai huonomminkin mennä ja tästähän on vain suunta ylöspäin, eikö?

Ikuinen alkeisratsastaja esittäytyy; ei näin, ratsastakaa te paremmin! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti