Tai niin minä haluan ainakin väittää, koska myönnän olevani kateellinen useinkin ja monestakin asiasta, mutta ei se tarkoita sitä, ettenkö olisi silti onnellinen toisten puolesta jos heillä on elämässään jotain hienoa!
Teen ehkä blogini (ja itseni) itsemurhan tällä kirjoituksella, mutta älkää kivittäkö minua ihan tyystin, jooko?
Luin juuri Korumies Arvin päivityksen Pavon sponssauksesta hänelle, kommentoinkin seuraavasti: "Täytyy myöntää, että vitsit mä oon niin kade kaikesta noista sponsseista ja avuista, mutta hyvällä tavalla. Ihanaa että autetaan ja sponssataan, että "ihan tavallinen nuori" saisi mahdollisuuden kilparatsastajana!
Yleensä ne joilla olisi oikeasti taitoa, saattaa mahdollisuudet tyssätä rahapuoleen.
Onnea ja menestystä teille, menesty minunkin puolestani <3"
Korumies Arvi onkin siis loistava esimerkki kirjoitukseeni, koska olen seurannut hänen edistymistään ihan alusta asti!
On hienoa, että nuori on tehnyt itse unelmiensa eteen todella paljon työtä. Faktahan toki on se, ettei ilman julkisuutta Arvilla vielä hevosta olisi. Hän nousi julkisuuteen ja on saanut sen avulla paljon tilauksia ja sponsseja.
Olen aikoinaan itse ostanut myös nuorena oman hevoseni ja ylläpitänyt sen itse. Ei ole helpponakki, joten tiedän, että sen vuoksi täytyy tehdä töitä, vuodattaa hikeä, verta ja kyyneliä. Tehdä asioita aivan jaksamisen äärirajoilla, mutta unelmat ovat sen arvoisia. Myös Arvi sen varmasti tietää!
Nykyään some on niin hyväksi kuin pahaksi, Arvin kohdalla hyvä juttu, koska sen ansiosta unelmat mahdollistuivat hyvinkin nopealla aikataululla.
Todella hienoa! Mutta kyllä, olen kateellinen, tietenkin, miksen olisi? Se ei silti tarkoita ettenkö olisi onnellinen Arvin puolesta, päin vastoin, olen hänestä hyvinkin ylpeä ja onnellinen, että onnistui unelmassaan ja moni taho kannustaa ja auttaa häntä eteenpäin!
Mutta kukapa ei toivoisi, että joku sponssaa? Helpottaisi unelmaasi? Sehän on aivan mieletön juttu!
Yksi syy, miksi halusin nostaa juuri Arvin kirjoitukseeni, on yksinkertaisesti se, että henkilökohtaisesti ajattelen niin, että kisoissa menestyvät ne, joiden perheillä on varaa antaa lapsen valmentautua paljon. Varaa ostaa oma hevonen. Varaa kuljettaa joka paikassa.
Tästä syystä ne oikeasti lahjakkaat saattavat jäädä kerran viikossa tuntiratsastajiksi, perheillä ei ole varaa enempään. Nyt on siis yksi mahdollisuus lisää, että "tavallisesta nuoresta" nousisi uusi tähti kisakentille!
Ratsastuksessa pärjääminen vaatii rahaa, myönsit sen tai et. Jos sinulla ei ole rahaa, ei saa myöskään valmentautua. Ilman valmentautumista et taas pärjää, silloin vain ratsastelet ja kukaan ei korjaa virheitäsi.
Jos on rahaa, kehittyy. Jos ei ole rahaa, junnaa usein paikoillaan.
Seuraavana joku voisi sanoa, että rahalla saa myös hyvän hevosen. No onhan sekin totta, mutta rahalla saat myös valmentautua ja kun saat laadukasta opetusta, voit itse tehdä hevosestasi laadukkaan.
Joten kyllä, olen Arville todella kateellinen kaikesta tuosta mahtavasta avusta jota hän on saanut toteuttaakseen unelmansa! Mutta hän arvostaa saamaansa apua, joten toivon koko sydämestäni, että se kaikki apu auttaisi häntä tavoitellessaan unelmaansa! <3 Go Arvi!
Toivottavasti Arvin esimerkki kannustaisi myös meitä muita "tavallisia, ei varakkaasta perheestä" olevia tekemään töitä unelmiensa eteen, Arvi on näyttänyt, että unelmat voivat toteutua!
Minä tyydyn siihen mitä minulla on ja mihin itse kykenen unelmieni tavoittelussa ja näen kauniita unia siitä, kuinka joku vielä joskus sponssaisi minuakin, jotta olisin vielä joku päivä himpan verran parempi ratsastaja ja pääsisin valmentautumaan niin, ettei raha olisi aina se suurin päänsärky (tällä hetkellä rahalla saisi uuden vetoauton, joka käynnistyy tarvittaessa ja halpiskoppi saataisiin korjattua, että ei tarvisi miesraukan kiipeillä kopin kyljessä joka reissun jälkeen kiinnittämässä pressua hajonneen takaluukun päälle :D)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti