keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Uusi hyppy menneeseen


Hooterskooter 2008

Tänään ajaessani läheltä tallia, johon ensimmäisen hevoseni vein, minulle sattui hauskoja, tai "hauskoja" sattumuksia mieleen. Ne eivät ehkä sillä hetkellä naurattaneet, mutta nykyään kyllä. Kerron niistä muutaman:

Ensimmäinen on siitä suuresta mustasta eli Hooterskooterista, "Enskasta".
Pohjustuksena kerrottakoon, että Enska oli suht iso lämminverinen, kiltti ja rauhallinen. Ei se juuri mitään koskaan pelännyt; hiihtäjät, väärän väriset postilaatikot ja tutuilla reiteillä muuttuneet asiat olivat lähinnä ne, jotka kauhistuttivat joskus, jos siltä nyt sattui tuntumaan.
Taisi olla kevät, kun olin erään ystäväni kanssa lähdössä maastoilemaan. Koska oli kiva ilma ja karvaakin lähti kiitettävästi, päätimme jäädä ulos harjaamaan uljaita ratsuja.
Sidoin hevoseni katoksen tukipilariin, joka oli yksi niistä pilareista, joka piti katosta pystyssä. Se oli halkaisijaltaan noin 20-30cm ja sen parisenmetriä korkea, ainakin.
Tapani mukaisesti pilailin, että sidon hurjan villiorini, joka tosin oli siis ruunattu noin 6kk aiemmin, pilariin kiinni ettei se vain karkaa kun niin hurja on...
(Ja minullahan ei ole ollut vielä yhtään hurjaa hevosta tähän asti!)
Sain hevosen sudittua, mutta koska mustassa näkyy se kaikki inha pöly ja irtokarva, päätin käyttää sellaista isoa pumpattavaa, paineella toimivaa suihkupulloa ja ruiskia sillä hevoseen vettä. Kuinka kätevää!
Pumppasin aikani ja annoin palaa.. Siinä saattoi jokin mennä yli hilseen, mikäli hevoselta oltais kysytty... Ja niin se hurja villiori nyppäsi itsensä hyvinkin helposti irti. Tai oikeastaan se ei päässyt irti, koska se pari metrinen parru roikkui hevosen mukana narun päässä.
Enska juoksi parrun kanssa joitain metrejä tallin päähän, jossa pappani uusi auto komeili.
Hevonen nousi pystyyn ja viuhtoi parrua ympäriinsä. Parru vain vilahteli senttien päästä auton nokkaa.
Lopulta pääsin nappaamaan hevosesta kiinni ja se rauhoittui.
Minä huokaisin helpotuksesta, ettei ketään sattunut ja papan auto säästyi ehjänä.
Pappa ei ollut ihan samaa mieltä, koska hän huokaisi, että olisi ollut hauska nähdä kun airbagit laukeaisivat. Siis oikeasti!? Silloin taisin lähinnä suuttua jo pelkästä ajatuksesta, mutta jälkeenpäin, olisihan se voinut ihan hauskalta näyttää :D

Toinen tapaus sattui joitain vuosia sitten toisen hevoseni, Jellen kanssa. Rauhallinen ja lunki tapaus sekin kaikin puolin oli. Ei paljon liikkunut laumassakaan kun sen mitä oli pakko, ei riekkunut tai keksinyt mitään tyhmää...
Tämä tapahtui eräänä Perjantai 13.päivänä. Olin tallilla jo aikaisin aamulla, koska hevosellani oli suht tuoreet, vakavat hankosidevammat kummassakin etujalasta. Olin tallilla jo ennen aamutallin tekijää, joka sattui olemaan sinä aamuna tallinomistaja.
Vein hevoseni jo hoidettuna ja pinteleihin käärittynä ulos kun hän tuli talliin ja lähdin ajamaan kotiin, sillä minun oli myöhemmin mentävä vielä töihin.
Ajattelin, että kerrankin tuo epäonnen päivä oli ainakin alkanut kivasti. Sitten soi puhelin ja tallinomistaja kyseli missä olen, pääsisinköhän kääntymään takaisin.
Olin vain noin 4km päässä, joten nokka kääntyi takaisin kohti tallia.
Tallinomistaja heti rauhoitteli kovasti, että ei mitään hätää, mutta hevoseni oli tippunut tarhan lankojen kanssa viereiseen ojaan, eikä pääse sieltä pois.
Päästessäni tallille, tallinomistaja istui hevosen kaulan päällä, ettei se riuhdo itseään ja satuta, koska etujalan vammatkin olivat niin tuoreet ja vakavat.
Siinä sitten istuimme yli 30min hevoseni päällä, sitä rapsutellen kun odotimme palokuntaa nostamaan hevonen ojasta pois.
Jelle 2010
Palokunta saapui ja palopäällikkö esitti fiksuna miehenä kysymyksen, miksi olemme muut hevoset nyt tuoneet tarhaan, jos pitää tämä yksi saada ojasta pois.
Hieman saatoimme närkästyä, että millähän Me olisimme ne nyt tänne saaneet haettua tielle, kun istumme ojassa hevosen päällä. Ei sedälle tullut mieleen, että ne hevoset olivat sielä tarhassa jo alunperinkin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Palomiehet saivat liinojen avulla nostettua Jellen ojasta ja kaikki säilyivät vammoitta.
Aamulehden verkkosivuillekin Jelle pääsi, kun "palomiehet maanittelivat hevosta pois ojasta Ylöjärvellä". Oli siinä naurussa piteleminen työkavereilla sielä Aamulehdellä, kun kerroin, että juu, mun kaakkihan se sielä oli!

Kumpaankin tarinaan liittynee pitkälti se, ettei koskaan pitäisi vitsailla mitään, sitten saattaa alkaa tapahtumaan :D Niin kävi Tiikerinkin kanssa jo kertaalleen, mutta se ei ole tarpeeksi hauska kerrottavaksi.

1 kommentti:

  1. Tää sun blogi on super kivaa luettavaa! Kirjotat kivasti ja selkeesti! Sun instagramkin on kiva ja siellä on kivoja kuvia!

    VastaaPoista